Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

YLEISTÄ

Karjalan Liitto asetti liittokokouksessaan 3-vuotiskauden strategiansa otsakkeeksi ”ILO KUULUA KARJALAISIIN”.  Alkavan toimintakauden teema on ”Karjalan lapset ja nuoret”. Karjalan Liitto on yhdessä piirimme kanssa aloittanut onnistuneiden kesäjuhlien jälkeen pilotti-hankkeen seuratasolla aloitettavasta lapsi- ja nuorisotyöstä Lievestuoreen Karjalaisten johdolla. Hanke on tuottanut hyvää tulosta. Kokemukset toiminnasta on koottu ja toimintastrategia löytyy nyt paperilla seuratason kerhotoiminnan aloittamiseen. Piirin tuleekin panostaa ja tukea seurojen osallistumisesta tähän työhön, neuvoa yhteistyökumppanien haussa (esim. seurakunnat, urheiluseurat, kunnallinen nuorisotyö koulut, jne.) Piirin tulee myös panostaa omaan sekä Liiton järjestämään ”vetäjäkoulutukseen”.

Toimintakauden aikana tulee talvisodan syttymisestä kuluneeksi 80 vuotta. Niin piiri kuin seuratasolla tulee järjestää muistotilaisuuksia, joko yksin tai yhdessä eri järjestöjen kanssa, esimerkiksi koulujen historian tunneilla voidaan tavoittaa nuorempaa ikäluokkaa.

Liiton kannustin jäsenhankintaan on tuottanut tulosta. Piiri on saanut tätä kirjoittaessa 54 uutta jäsentä. Jäsenhankinta tulee olemaan edelleen yhtenä toteutettavana haasteena. Jotta siinä onnistuisimme piirin ja sen jäsenseurojen tiedottamisen tehostamista ja toiminnan kertomisesta eri keinoin. Yksi muttei ainoa keino on olla ulospäin näkyvä, ei sisäänpäin kääntynyt yhteisö. Meidän tulee näkyä omien kuntiemme ja piirimme alueella vireänä karjalaista kulttuuria ja perinnettä tunnetuksi tekevänä järjestönä. Näin tehden takaamme toimintamme jatkuvuuden ja perinnön siirtämisen tuleville sukupolville.

KOKOUSTOIMINTA

Piirin kevät- ja syyskokoukset pidetään sääntöjen määrääminä ajankohtina. Piirillämme on edustajat niin Liittovaltuustossa kuin Liiton naistoimikunnassa. Piirihallitus kokoontuu 6-10 kertaa vuodessa. Eri toimikunnat kokoontuvat tarpeensa mukaan.

KARJALAN LIITON TAPAHTUMAT

Piiri ja sen jäsenseurat osallistuvat Liiton ja sen toimikuntien tapahtumiin, liittojuhliin, seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin harkintansa ja mahdollisuuksien mukaan.

PIIRIN OMA TOIMINTA

Piirin oma toiminta pohjautuu piirihallituksen ja eri toimikuntien sekä seurojen esitysten pohjalta.

NAISTOIMIKUNTA

Naistoimikunta tulee järjestämään perinteisesti piirin piirakkamestaruuskisat, perinnekäsityökursseja,  sekä jatkamaan jo perinteeksi muodostuneita puutarhailtapäiviä.

Toimikunta tulee osallistumaan kaikkiin piirin järjestämiin tilaisuuksiin, järjestäen ko. tilaisuuksien tarjoilun. ”Vuoden ruoka” tullaan tarjoilemaan jossakin piirin tapahtumassa. Toimikunta pyrkii auttamaan seurojen taholta  tulleita harrastus- ja viriketoiminnan järjestämisestä ja vetäjäavun antamisessa. Toimikunta osallistuu Liiton naistoimikunnan toimintaan.

KULTTUURITOIMIKUNTA

Toimikunnan ensisijaisena tehtävänä on karjalaisen kulttuurin esiintuominen ja vaaliminen piirimme alueella. Erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä piirihallituksen ja jäsenseurojen kanssa piirin jäsenille ja karjalaisesta kulttuurista kiinnostuneille kohderyhmille.

HENGELLINEN TOIMIKUNTA

Toimikunnan työ on ekumenista. Toiminnallaan se tukee pyydettäessä seuroissa tehtävää hengellistä työtä, tukee kirkkopyhiä valmistelevia seuroja ja järjestämällä hengellisiä tapahtumia. Perinteisten karjalaisten kinkerien pitoa pyritään laajentamaan koskien piirin alueella toimivia seuroja.

KYYKKÄ- ja URHEILUTOIMIKUNTA

Toimikunta jatkaa kyykkäperinteen vaalimista  ja tunnetuksi tekemistä piirimme alueella. Toimikunta tulee järjestämään kilpailutoimintaa, sekä osallistuu valtakunnan tason kilpailutoimintaan mahdollisuuksiensa mukaan. Hiihto, suunnistus ja yleisurheilu kiinnostus on nostanut suosiotaan joten toimikunta vaihtoi nimekseen yllä mainitun. Toimikunta tarjoaa kyykkäkoulutusta niin jäsenseuroille kuin alueen kouluille pyydettäessä. Alkavan toimintakauden aikana tullaan piirissämme esittelemään ns.”juniori kyykkä”

ALUEVASTAAVAN TOIMINTA

Aluevastaavan tärkeimpänä tehtävänä tulee olla mukana piirin muiden toimijoiden kanssa toteuttamassa niin Liiton kuin piirin asettamia tavoitteita sekä toimia tiedonvälittäjänä Liiton, piirin ja seurojen välillä. Aluevastaavan tulee tukea seuroja tilaisuuksien, tapahtumien ja seuratyön suunnittelussa ja toteuttamisessa. Aluevastaava vastaa yhdessä piirihallituksen kanssa piirin alueella tapahtuvasta koulutuksesta ja opintokerhotoiminnasta. Aluevastaava raportoi piirin ja sen jäsenseurojen toiminnasta piirihallitukselle ja Karjalan Liitolle. Aluevastaavan kuluista osittain vastaa Karjalan Liitto.

LOPUKSI

Toimintavuosi 2019 tulee olemaan aktiivinen niin piiri- kuin seuratasolla. Piiri- ja seuratasolla kuulumme edelleen Liiton parhaimmistoon ja piirihallitus ja sen alaiset toimikunnat tulevat omalla panoksellaan luomaan edellytykset, että saavuttamamme taso säilyy ja ehkä paranee. Noudattamalla laadittua toimintasuunnitelmaa toteutamme liittokokouskauden asettamat tavoitteet.

 

Onnistuessamme aloittamaan lapsi- ja nuorisokerhojen toiminnan löydämme kiitoksemme tulevaisuudestamme. Näin tehden takaamme piirimme alueen vireän, ulospäin näkyvän karjalaiseen perinteeseen pohjautuvan toiminnan jatkuvuuden tuleville sukupolville piirimme alueella.

 

Kari Leppänen

Piirin sihteeri