Olavi Merras

Karjalaisuus – rajakarjalaisuus 

1.3.2015

 

 

 

Nykyisen kaakkoisrajamme ja osittain itärajamme Venäjän puoleisen alueen tunnemme Karjalana – historiallisena alueena, joka lähes kokonaan aikoinaan kuului Suomeen.  Kuitenkaan tämä alue ei ole ollut maantieteellisesti, taloudellisesti, kulttuurillisesti tai henkisesti yhtenevää.  Se oli myös kahden kristillisen kirkon aluetta: luterilaisen ja ortodoksisen.  Ortodoksinen kristillisyys omine kulttuurillisine ja hengellisine ominaisuuksineen muovasi rajakarjalaisen tai Laatokan Karjalan maailman elämän piirin.

Laatokan Valamon luostarin portin ristidetaljia

 

      Jo ennen talvisotaa Viipurissa ihmeteltiin, mitä ihmeen kieltä Laatokan itärannalla puhuttiin, ei ainakaan suomea.  Ja näinhän se asia oli.  Karjalan kieli – siis ei murre - ymmärrettiin jo 1900-luvun alussa omaksi kieleksi.  Kielialueen voi jakaa karkeasti kolmeen osaan: 1) eteläiseen eli livvinkielen alueeseen, jota puhuttiin Salmin ja Aunuksen alueella, 2) keskiseen alueeseen, johon kuuluivat Suistamo, Suojärvi  ja alueet kohti Petroskoita ja 3) pohjoinen alue eli Vienan Karjala.  Täällä puhuttu kieli oli lähes suomenkieltä. Tältä alueelta Lönnroth kokosi Kalevalansa.

 

      Mutta se rajakarjalaisuus.  Alueena se oli Sortavalasta itään ja kaakkoon ulottuvat pitäjät, joissa Karjalan kieli sekä muusta Karjalasta poikkeava kulttuuri ja kristinuskon muoto olivat vallitsevia.  Ja kun raja vielä jakoi karjalaiset asumaan sekä Suomen että Venäjän puolelle, niin ei ole ihme, että Karjalan länsiosissa ja muualla Suomessa Laatokan karjalaisten Suomeen kuulumista välillä epäiltiin.  Kahen puolen rajua karjalaset kasvaa, kahen puolen rajua karjalaset kasvaa. Ikävä on heiän olla näkemättä rodnjua, ikävä on heiän olla näkemättä rodnjua  - lauletaan tutussa rajakarjalaisessa kansanlaulussa.  Ongelma vain oli, että karjalankieli ei syntysijioillaan  saanut omaa kielioppia, niin kuin monet muut suomalaiset kielisukulaiset 1800-luvun Venäjällä saivat.  Nykyään tuo kielioppi on olemassa, ja viimeisimpänä vaiheena karjalankielen kehittämiseksi YLE:n Pohjois - Karjalan radio alkaa toimittaa karjalankielisiä uutisia eetteriin maaliskuun alkupuolella.

Runonlaulaja Petri Shemeikka, Sortavala.

 

 

       Raja-Karjala oli sekä suomalaisen että venäläisten taloudellisen mielenkiinnon kohteena.  Alueella käytiin jopa pientä kauppasotaa 1900-luvun alussa, kun saksalaistaustainen viljakauppa syrjäytti venäläisten viljan tuonnin Karjalaan.  Raja-Karjalan pitäjien maa-alueet eivät olleet sopivia viljan viljelykseen.  Rajakarjalan pitäjät olivatkin 1920-luvun lopulla alkaneeseen lama-aikaan saakka teollisuuspitäjiä. Sahat  ja metsäteollisuus toimivat Laatokan rantapitäjien pääelinkeinona. Rajakarjalaisten kaupankäynti Venäjän kanssa oli niin merkittävää, että kaupankäyntiä kontrolloimaan perustettiin Sortavalaan 1880-luvulla Suomen pankin haarakonttori. Työlkii’ ellää, mut’kaupal’ rikastuu – lauletaan tutussa euroviisussa.  Ja kiistely tuonti- ja vientitulleista kuului jo silloin suomalaisten ja venäläisen keskinäiseen kaupankäyntiin.  

 

      Raja-Karjala joutui 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa henkisen ja hengellisen taistelun myllerryskentäksi.  Itseasiassa vielä nykypäivänä eletään tuon taistelun aikaansaannosten keskellä. Laatokan Karjalassa kohtasivat suomalaistajat, venäläistäjät ja rajakarjalaiset.  Mielikuvamme suomalaisten ja venäläisten kiinnostuksesta Karjalaan 1900-luvun alussa on paljolti muotoutunut Sortavalan opettajaseminaarin rehtorin Kaarlo Merikosken 1939 julkaiseman  Taistelua Karjalasta – tutkimuksen perusteella.  Siinä rajakarjalainen näkökulma on jäänyt varsin vähäiseksi.  Ortodoksinen uskonto ja rajakarjalaisten lukutaidottomuus muodostivat yhtälön, jota ulkopuolisen oli vaikea ymmärtää. Niinpä venäläiset omissa kirjoituksissaan moittivat rajakarjalaisia sivistymättömiksi, ja samaa taas vuorostaan sanoivat suomalaiset.  Kaikki mitä edisti suomalaisuuden, luterilaisuuden ja suomenkielisyyden asemaa Karjalassa oli valistustoimintaa, ja vuorostaan, mikä edisti karjalankielen ja ortodoksisuuden syventämistä Karjalassa, oli propagandaa - on  professori Matti Klingen kuvaava lausahdus.

 

Laatokan Valamon Kristuksen kirkastuksen luostarin skiitta

 

      Venäjän ja Ruotsin laajentumistoimet läntisen ja itäisen uskonnon levittämisen varjolla johtivat siihen, että karjalaisten asuma-alueesta tuli perifeeristä raja-aluetta.   Toisen vuosituhannen alun kukoistava karjalaisen väestön kulttuuri on kahdeksassa Venäjän ja Ruotsin sekä Suomen ja Neuvostoliiton välillä tehdyissä rauhansopimuksissa joutunut koetukselle.  Viimeiset rauhanteot kuutisenkymmentä vuotta sitten ovat olleet kohtalokkaimmat.  Siihen asti Karjala  oli muuttanut monesti muotoaan, mutta aina Karjala oli säilyttänyt asemansa rajamaana.  Karjalaiset, jotka asuivat Suomen ja Venäjän rajalla, olivat kansallisuutensa puolesta niin rajatapaus, jonka puitteissa sekä venäläistäjät että suomalaistajat yhtä tosissaan väittivät heitä omikseen.  Kesti pitkään ennen kuin kansallinen, uskonnollinen ja kulttuurillinen raja siirtyi hallinnollisen rajan kohdalle.  Raja-Karjalan perinnemaailma edustaa omaa itsenäistä karjalaista kulttuuriaan.  Nykypäivänä rajakarjalainen kulttuuri näkyy voimakkaimmin Pohjois-Karjalassa.

 

      Raja-Karjalasta tietoa hakeva löytää sitä SKS:n ja Itä-Suomen (Joensuun) yliopiston julkaisuista ja myös esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston Suomen historian professorin Tapio Hämysen teoksista.  Ja lisää tietoja Raja-Karjalasta ja sen asukkaista on tarjolla Karjalan Liiton hengellisillä päivillä Karjalatalolla Helsingissä lauantaina 14.3.2015. Tilaisuuden pääluennoitsijoina ovat TT Jaakko Ripatti, joka kertoo rajan taakse jääneistä kirkoista, FT Heli Kananen, joka kertoo Laatokan karjalaisten sopeutumisesta ja ongelmista evakkotaipaleella Pohjois-Savossa ja YTT Jouni Tilli, joka kertoo suomalaisten ”pyhästä ristiretkestä” jatkosodan aikana Raja- ja Itä Karjalaan tuon ajan pappien julistuksen perusteella.

 

      Karjala ja raja ovat Karjalan vaiheissa käsitepari, jonka myötä jokainen karjalaisuudesta kiinnostunut pääsee yhä syvemmälle rajakarjalaisuuden maailmaan.

 

Olavi  Merras

 

Laatokan Valamon pääkirkon kellotorni