Kesäteatterissa Kaivolassa 6.7.2017

to 6. heinäkuuta 2017 20.22.00

TÄNÄ KESÄNÄ SUUNTASIMME LAITILAAN  KAIVOLAN KESÄTEATTERIIN KATSOMAAN SOKERIA TANKKIIN.

ESITYS OLI HUMORISTINEN SUVINÄYTELMÄ, JONKA TAPAHTUMAT SIJOITTUVAT JAAVANVAARAN KYLÄÄN. KUNTAUUDISTUS ON TEHNYT TEHTÄVÄNSÄ JA JAAVANVAARAN KYLÄ NÄIVETTYY.KAIKKI MUUTTUU KUN UUDISTUSTA NUIJINUT MINISTERI OSTAA MÖKIN JAAVANVAARALTA.MINISTERI TULEE HAKEMAAN RAUHAA KIRJOITTAAKSEEN KIRJANSA LOPPUUN.KUN KYLÄLÄISET YHDISTÄVÄT VOIMANSA,ON RAUHA MENNYT JA HELSINGIN HERRA SAA TUNTEA NAHOISSAAN,ETTÄ SUOMALAISTA KORVENRAIVAAJAA EI VIEDÄ KUIN PÄSSIÄ NARUSSA.NÄYTELMÄ ON SUOMALAISESTA JÄÄRÄPÄISYYDESTÄ KERTOVA KOMEDIA, JOSSA MENNÄÄN VAUHDILLA ENSI METREISTÄ LÄHTIEN.

ENNEN ESITYKSEN ALKUA KÄVIMME SYÖMÄSSÄ LOMA- JA HOITOKOTI LAIHOLLA. PAIKKA OLI AIVAN IHANA SOMISTETTU VANHOILLA ESINEILLÄ, RUOKA OLI HYVÄÄ JA RIITTÄVÄSTI.

KIITOS MATILLE ,MARKULLE JA MIRJALLE MUKAVASTA MATKASTA JA OLITTE TILANNEET VIELÄ KAIKEN KUKKURAKSI KAUNIIN ILMANKIN.

Karjalaseuran keilaus

Karjalaseuran keilaus on keskiviikkoisin klo 14–15. Käytössä on neljä rataa. Maksu on 2,5€.

Karjalaseuran kuntosalivuoro

Karjalaseuran kuntosalivuoro on Jokisimpukan kuntosalissa maanantaisin klo 18–19. Vuoro on maksuton.