Karjalan Liitto
 

 

Siirtokarjalaisten historia


Jo lokakuun alussa 1939, kun Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajia alueneuvotteluihin Moskovaan, joutuivat rajaseudulla asuvat karjalaiset evakkoon. Sodan uhka oli kasvanut niin suureksi, että Kannaksen, Salmin rajakylien, samoin kuin Viipurin ja Suomenlahden saarikylien asukkaita kehotettiin siirtymään pois kotiseudultaan.

 

Ennen talvisodan puhkeamista oli 45 000 karjalaista lähtenyt evakkoon. Rajakylissä lähtö oli kiireinen. Mukaan otettiin se, mitä jaksettiin kantaa. Lähempänä rajaa aikaa valmisteluun oli hieman enemmän, mutta evakuointia ei ollut suunniteltu riittävästi.

 

Kun rauha solmittiin ja uusi raja vedettiin Uudenkaupungin rauhan rajan linjoille, joutui noin 420 000 karjalaista sanomaan hyvästit kodilleen.

 

 

Välirauhan kausi
 

Yli puolet siirtokarjalaisista oli viljellyt maata ja kasvattanut karjaa. Heille piti siis löytää uudet tilat muualta Suomesta. Sitä varten eduskunta sääti pika-asutuslain. Useimmat karjalaiset joutuivat jättämään luovutetulle alueelle kotinsa ja omaisuutensa. Tästä syystä eduskunta sääti myös korvauslain, jonka mukaan siirtoväelle maksettiin korvauksia omaisuuden menetyksistä. Kun sota jatkui syksyllä 1941, lakien toteutuminen jäi käytännössä kesken.

 

Jatkosodan aika ja uusi evakkoon lähtö

Sodan jatkuessa menetetyt alueet vallattiin takaisin ja karjalaiset palasivat takaisin koteihinsa. Monien kotitalo oli sodassa hävinnyt ja elämä aloitettiin alusta. Evakkoon lähteneistä yli 400 000 karjalaisesta palasi 70 % eli noin 280 000 henkeä takaisin kotiseudulleen kesään 1944 mennessä. Uusi ja lopullinen lähtö oli kuitenkin edessä.

 

Kesäkuussa 1944 käydyn suurhyökkäyksen jälkeen Suomi vetäytyi Itä-Karjalasta ja talvisodassa menettämiltään alueilta ja syyskuussa 1944 raja palautettiin kulkemaan samaa linjaa, johon se maaliskuussa 1940 oli merkitty. Karjalaiset lähtivät evakkoon. Evakuointisuunnitelmaa ei ehditty toteuttaa ja evakkoon lähdettiin suin päin, miten kukin taisi. Omaisuuden mukaanotto ja väestön siirtyminen onnistui kuitenkin

paremmin kuin talvisodan alkaessa.

 

Evakkomatka

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Puolustusvoimat, SA-kuva

 

Siirtoväen sijoittaminen

Sodan runtelemassa maassa sijoittaminen oli varsin suuri operaatio. Kun sota päättyi, piti jäljelle jääneeseen Suomeen sijoittaa noin 430 000 siirtolaista. Heistä 407 000 oli karjalaisia. Kotiseudultaan pois joutuivat siirtymään myös petsamolaiset sekä osa Sallan ja Kuusamon asukkaista, yhteensä 23 000 henkeä. Siirtolaisia oli 11 % maan kaikista asukkaista.

 

Evakoista kaupunkilaiset ja teollisuusväestö hakeutuivat suurimpiin kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin. Etenkin Helsingissä tämä aiheutti kovan asuntopulan. Jopa kokonaisia perheitä jouduttiin sijoittamaan pääkaupungissa joksikin ajaksi tilapäismajoitusta varten kunnostettuihin pommisuojiin.

 

Uusilla asuinsijoilla siirtokarjalaiset ryhtyivät pian rakentamaan elämää alusta. Uutteruutensa, sopeutuvaisuutensa ja aloitteikuutensa avulla he pureutuivat pian uusien asuinalueitten elämään. Alkuaikojen vieroksunta haihtui, ja sittemmin karjalaiset on hyväksytty tasavertaiisiksi paikkakuntalaisiksi kaikkialla maassa. Siirtokarjalaiset vaikuttivat monissa asuinpaikkakuntiensa kunnallisissa ja seurakunnallisissa luottamustehtävissä, eduskunnassa ja erilaisten liikkeiden johdossa jopa enemmän kuin heidän suhteellinen määränsä edellytti.

 

Maatalousväestön sijoitussuunnitelma

Siirtoväen sijoitussuunnitelma koski varsinaisesti vain maatalousväestöä eli asuntoviljelystilaan oikeutettuja maanviljelijöitä. Heitä oli siirtoväestä kaikkiaan 35 %. Kaikkiaan Karjalan työikäisestä väestöstä sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta 56 prosenttia.

 

Maanviljelysväestöä varten eduskunta sääti vuonna 1945 maanhankintalain. Sen mukaan sekä maatilan että asuntotontin tai kalastustilan Karjalassa omistaneille piti hankkia korvaavat tilat ja tontit Suomen uusien rajojen sisäpuolelta. Viljelystilan piti olla sellainen, että tavallinen perhe sai siitä suunnilleen elantonsa.

 

Maata hankittiin siirtoväelle valtiolta, kunnilta, yhtiöiltä ja yksityisiltä. Joskus maata jouduttiin ottamaan pakkotoiminkin. Tämä herätti jonkin verran närää siirtoväen ja paikallisten asukkaiden välillä. Ne, jotka joutuivat maata luovuttamaan, kokivat siirtolaiset kiusallisina naapureina.

 

Siirtoväen sijoitusalueen pohjoisrajana pidettiin Haapamäki-Kajaani -linjaa. Vapaaehtoisesti karjalaisia siirtyi toki pohjoisemmaksikin. Kannaksen viljelijät pyrittiin sijoittamaan yhtä etäälle Helsingistä kuin heidän tilansa olivat sijainneet Viipurista. Vastaavalla tavalla Laatokan Karjalan viljelijöiden sijoittamisessa pyrittiin samalle etäisyydelle Jyväskylästä kuin heidän tilansa olivat olleet Sortavalasta.

 

Asuttamista hankaloitti niin sanottu ruotsalaispykälä, jonka mukaan suomenruotsalaisilta alueilta ei saanut lunastaa maata siirtolaistiloja varten. Tämä vaikeutti varsinkin uusien kalastustilojen luomista. Näin siirtokarjalaisista kalastajista tuli eräs eniten vääryyttä kärsinyt osa evakoista.

 

Peltoja raivataan

 

 

 

 

 

 

 

 

Minne siirtokarjalaiset sijoittuivat?

Siirtoväen sijoitussuunnitelmassa pyrittiin siihen, että samalta seudulta kotoisin olleet karjalaiset pääsivät asumaan lähelle toisiaan. Niinpä esimerkiksi Kouvolan lähelle Valkealan kuntaan muodostui useita kannakselaiskyliä. Sijoitussuunnitelma tähtäsi myös siihen, että uuden kotipaikan tuli vastata mahdollisimman paljon entistä kotiseutua niin taloudelliselta edellytyksiltään, luonnoltaan kuin liikenneyhteyksiltään.

 

Kannaksen karjalaisten pääetappeina olivat jatkosodan jälkeisellä toisella evakkomatkalla Uudenmaan, Kymen, Hämeen sekä Turun ja Porin läänit. Läntisen Kannaksen väkeä sijoitettiin suomenkieliselle etelärannikolle ja muualta Kannakselta mm. Pohjois-Kymenlaaksoon ja Hämeeseen. Keski-Suomeen, Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan sijoitettiin Laatokan Karjalan ja Raja-Karjalan asukkaita.

 

Vuoden 1949 lopussa oli siirtoväen määrä lääneittäin seuraavanlainen:

Uudenmaan lääni   69 801
Turun ja Porin lääni   67 922
Hämeen lääni   73 812
Kymen lääni   42 264
Mikkelin lääni   25 051
Kuopion lääni   50 484
Vaasan lääni   35 142
Oulun lääni   13 279
Lapin lääni   8 003

 

Vuonna 1960 oli jäljellä 310 000 henkilöä ja 1980-luvulla noin 165 000 henkilöä. Valtiotieteen tohtori Leo Paukkusen vuonna 1997 ilmestyneen tutkimuksen mukaan siirtokarjalaisia oli vuoden 1996 lopussa koko maassa 140 482 henkeä.

 

Alkuperäisistä heinjokelaisista asui vuoden 1994 lopussa yli 60 % ja terijokelaisista yli 55 % Uudellamaalla. Heidän lisäkseen Uudellamaalla asui viipurilaisista ja kirvulaisista lähes 45 % sekä Viipurin maalaiskuntalaisista ja tytärsaarelaisista lähes puolet.

Varsinais-Suomeen on keskittynyt yli puolet kuolemajärveläisistä, yli 30 prosenttia kurkijokelaisista ja metsäpirttiläisistä sekä lähes 40 prosenttia seiskarilaisista.

 

Hiitolalaisista 35 prosenttia ja räisäläläisistä 37 prosenttia oli sijoittunut Satakuntaan. Antrealaisten ja vuokselalaisten selvä enemmistö oli asettunut Hämeeseen. Kaukolalaisista ja sakkolalaisista asui yli 40 prosenttia ja pyhäjärveläisistä runsas kolmannes Pirkanmaalla, vuoksenrantalaisista ja äyräpääläisistä noin 30 prosenttia kummastakin Päijät-Hämeessä.

 

Kymenlaaksoon oli keskittynyt lähes 70 prosenttia suursaarelaisista, lähes 60 prosenttia lavansaarelaisista sekä runsas kolmannes säkkijärveläisistä. Etelä-Karjalaan oli asettunut vajaa 30 prosenttia jääskeläisistä ja Etelä-Savoon yli 30 prosenttia rautulaisista. Salmilaisista 33 prosenttia ja suistamolaisista 21 prosenttia asui Pohjois-Savossa. Pohjois-Karjalassa asui yli 40 prosenttia pälkjärveläisistä sekä vajaa 30 prosenttia korpiselkäläisistä ja ruskealalaisista.

 

Siirtokarjalaisten uusi talo


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Tulosta sivu
 
Poutapilvi web design Oy