Paavolaisten sukuseura ry

Karjalan Liitto
 

Karjalan kannakselta hajalle ympäri maata

 

Paavolaisten sukuseura on perustettu luovutetun Karjalan Kivennavan Vuottaalla kesäkuun 19. päivänä vuonna 1936. Seura on yksi vanhimmista talonpoikaisen suvun hankkeista tavoittaa piiriinsä kaikki suvun jäsenet.

 

Perustamisen hetkellä ehkä uskottiin entistä suuremmoisemman ajan olevan koittamassa isänmaalle ja Karjalan kannakselle. Toisin kuitenkin kävi. Seuraa tarvittinkin yhdyssiteeksi eri puolille maata hajaantuneen evakko-suvun jäsenten välillä.

 

Uusi sukupolvi on taas astumassa 74- vuotiaan seuran piiriin. Entinen Karjala ei ole enää omin silmin nähtyä, ja siellä syntyneet ovat yhä harvalukuisemmin kertomassa ennen käsin kosketeltavista tapahtumista.


 Sukukokous Tuusulassa 19.6.2010

Sukukokous 2010

 

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Pekka Paavolainen
pave.paavolainen@luukku.com
0400 733282
Sihteeri
Helena Paavolainen
helepa@elisanet.fi


 


 
Poutapilvi web design Oy