Sakkolan täytetyt porsaat ja mustikkapullat ovat Karjalan Liiton vuoden ruoka ja leivonnainen
Karjalan Liiton naistoimikunta on valinnut vuoden ruuaksi Sakkolan täytetyt porsaat ja leivonnaiseksi mustikkapullat.
Vuoden ruoan ja leivonnaisen valinnan perusteina on tänä vuonna mm. se, että ruoka soveltuu hyvin tarjottavaksi isollekin ruokailijajoukolle. Se sopii vaikkapa seurojen tilaisuuksiin ja pitäjäjuhliin. Mutta Sakkolan täytetyistä porsaista saa myös maistuvan aterian kotoiseen ruokapöytään. Mustikkapulla on helppo tarjottava monenlaisiin kahvituksiin.
Karjalan Liiton naistoimikunta tekee valinnan vuosittain. Valinnalla halutaan tuoda esille karjalaista ruokaperinnettä ja kannustaa tämän päivän kotikokkeja tutustumaan karjalaisen keittiön monipuolisuuteen.
Sakkolan täytetyt porsaat
600 g porsaan ulkofileetä
suolaa, pippuria, rosmariinia ja timjamia
omenalohkoja ja luumua
lihalientä
Leikkaa porsaanfileestä tai paistista pieniä pihvejä. Nuiji ne muovin välissä. Mausta ja täytä ne. Kierrä rullalle ja sulje hammastikulla. Ruskista pannulla ja kypsennä uunissa. Ennen tarjolla laittamista poista hammastikut. Tee liemestä kastiketta.
Sakkolan porsaspihvien kanssa maistuu punaviinikarpalokastike. Sen valmistat mustaherukka- ja karpalohyytelöstä.
Punaviinikarpalokastike2 salottisipulia
1 rkl öljyä
2 dl punaviiniä
2 dl lihalientä
1 rkl tuoreita rosmariinin lehtiä silputtuna ja timjamia
1 rkl sinappia
Maizena-suuruste
mustapippuria
mustaherukkahyytelöä
karpalohyytelöä
Hienonna sipulit ja kuullota kattilassa kuumennetussa öljyssä. Lisää punaviini, lihalientä ja keitä lientä hetken aikaa kokoon. Lisää mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää Maizena-suuruste hyvin sekoittaen. Kiehauta kastike, tarkasta maku ja lisää karpalo- ja mustaherukkahyytelö.
Mustikkapullat, n. 24 kpl
5 dl vettä
50 g hiivaa
1 muna
1 ½ dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
175 g laktoositonta margariinia
n. 16–18 dl vehnäjauhoa
Päälle:
300 g mustikoita (pakaste)
1 ½ dl hillosokeria
5 rkl perunajauhoa
1 kananmuna voiteluun
Lisää haaleaan veteen hiiva ja sulatettu margariini, kananmuna ja mausteet. Alusta vehnäjauhoilla taikinaksi. Anna taikinan nousta pyyhkeen alla kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta 24 pyöreää pullaa pellille. Anna nousta. Sekoita sillä aikaa täytteen aineet. Painele lasin pohjalla pullan keskelle syvennys. Voitele pullan reunat munalla ja jaa täyte syvennyksiin. Paista pullat 225 asteessa, uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.