Suistamon Perinneseura

Karjalan Liitto
 
Suistamo

Suistamon vaakuna

UUTUUSKIRJAT, tilaa ; johannes.sidoroff@pp1.inet.fi    09 4172576. Tarhamäenkuja 7, 05400 Jokela.

 

MUISTOJEN SUISTAMO-KUVINA

Elämää ennen evakkoaikaa, kertoo kuvin ja tekstein suistamolaisesta kulttuurista ja elämästä.Aikaa kestävä perusteos  50 e

 

SUISTAMON KYLÄKARTAT

Suistamon kaikkien kylien kartat 44 karttasivua. Perusopas kotiseutumatkalle ja sukututkijoille 25 e

 

SUISTAMON PYÖRITTÄJÄ

Kari Selkimon kirja kertoo elävästi ainutlaatuisen Pyörittäjän kylän elämästä lähinnä Kirjavaisen suvusta. 25 e

 

ELÄMÄÄ SUISTAMOLLA 1934-1944.

Lauraliisa Pitkäsen kirja kertoo oman elämän lisäksi elävästi Suistamon kirkonkylän asukkaista ja elämästä.25e



Suistamo

Suistamo on entinen suomalainen pitäjä Venäjällä, Karjalan tasavallassa, 45 kilometriä Sortavalasta koilliseen. Suomalaisia asukkaita 1930-luvun lopulla oli 8 300, joista pääosa ortodokseja.
Pitäjässä puhuttiin karjalan kielen suistamon murretta. Pääelinkeinoina olivat maa- ja metsätalous, sahateollisuutta oli Roikonkoskella ja Loimolassa. Kirkonkylässä toimi alakansakouluseminaari.


Väestö evakuoitiin Suomeen 1939-1944 talvi-ja jatkosotien seurauksina. Suistamolaiset sijoitettiin pääasiassa Pohjanmaalle ja Ylä-Savoon.

 

Tunnetuksi pitäjä on tullut erityisesti runonlaulajistaan ja itkuvirsien esittäjistä. Rajakarjalaisessa erämaapitäjässä säilyi kalevalainen laulu-ja soittoperinne kauan.

 

Nykyisin Suistamolla on rikas luonto vesistöineen ja kasvistoineen. Kirkonkylän mäellä on vuonna 1844 rakennettu Pyhän Nikolauksen kirkko.Suistamo on suosittu kotiseutu,-luonto-ja kulttuurimatka paikkakunta.

 

Suistamon Perinneseura

Suistamon Perinneseuran tavoitteena on toimia entisen Suistamon  kunnan alueella syntyneiden ja sieltä pois siirtyneiden suistamolaisten sukupolvien keskinäisenä yhdyssiteenä, koota ja tallentaa Suistamon, Laatokan ja Raja-Karjalan historiaan liittyviä perinne- ja kulttuuriarvoja sekä vaalia entisen kotiseudun muistoja ja kansanperinteitä. Seura kuuluu Karjalan Liitto ry:hyn.

 

Seura on perustettu Helsingissä vuonna 1951 ja nykyisin seurassa on yli 500 jäsentä.

 

Tervetuloa mukaan Perinneseuran toimintaan!


Tapio Maljonen
puheenjohtaja

 


Tervetuloa tilaisuuksiimme



14.5.2014 klo 17.00 Valokuvailta Karjalatalolla Sortavala-salissa. Katsellaan suistamolaisia SA-kuvia ja seuran valokuva-arkistoa. Ota omia suistamolaisia kuvia mukaan.


21.5.2014 Kevätretki jäsenille ja ystäville Karjalaiselle kesäkodille Jollakseen,Lähtö vuoroveneellä klo 12.00 Kauppatorin rannasta laituri 9, linja 16. Menopaluuhinta 15 e. Kahvi ja piirakkatarjoilua huvilassa. Perinneseuran omaehtoinen grilli-ja muu tarjoilu rannassa. Sauna 15-17.30. Omat eväät mukaan. Paluu vuoroveneellä 18.00.


7.-8.6.2014 Suistamon Pyhän Nikolaoksen kirkon 170-vuotisjuhla Suistamolla.                   Lauantaina 7.6   14.00 Kukkien lasku Runonlaulajien muistomerkillä vanhalla hautausmaalla.          15.00 Panihida Bukulein hautausmaalla  17.00 Tervehdyskäynti Sankarihaudoilla.18.00 Vigilia kirkossa.Vigilian jälkeen kirkossa Anne-Mari Kivimäen, Reetta-Kaisa Ilesin ja Samuli Valannon musiikkiesitys. Kirkon pihalla juhlakahvit.                 

Klo 21 Nuotioilta Kirkonkylässä Elorannan rannassa Puhti-yhtyeen johdattelemana. Yhteislaulua.

Su klo 10.00 liturgia kirkossa.Mukana Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo, rovasti Pertti Ruotsalainen ja diakoni Jyrki Härkönen. 


6.-9.6.2014 Kotiseutu-ja juhlamatka Suistamolle

Helsingistä  juhlaan bussikuljetus ja yöpyminen  Sortavalassa. Ilmoittautumiset Olga Tuomi puh 0207689927 ja olga.tuomi@futurist.fi. Matkan järjestäjä www.futurist.fi. Lisätietoja myös Kirsti Riikonen 0505205115 ja kirsti.riikonen(at)pp2.inet.fi


13-15.6.2014 Karjalaiset kesäjuhlat Lappeenrannassa. Suistamo-ilta 14.6.2014 klo 19.00 vigilian jälkeen seurakuntasalissa.Mukana Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Kirkkoherra isä Timo Tynkkynen kertoo Lappeenrannan seudun ortodoksisuudesta ja yhteyksistä raja-karjalaan. Ruokatarjoilua.


27-29.6.2014 Karjalaiset laulujuhlat Joensuussa. www.joensuunlaulujuhlat.net.


19.-20.7.2014 Iisalmessa Evakon pruasniekka


24.8.2014 klo 12.00 Suistamon kirkkopyhä Uspenskin katedraalin Krypta-salissa liturgian ja panihidan jälkeen.Vietetään Suistamon kirkon 170-vuotisjuhlaa. Perinneseuran puheenjohtajan Tapio Maljosen tervehdyspuheen jälkeen kunniapuheenjohtaja Sulo Maanonen muistelee kuorolaisten valmistautumista kirkon 100-vuotisjuhlaan 1944 Suistamolla.Eeva Valkaman löytämät kirkkoherra Ryttyläisen kirjeet. Suistamolaisten muistoja Pyhän Nikolaoksen kirkosta.



5.10.2014 klo 13 Suistamon perinneseura ry:n vuosikokous ja pokrova klo 14 Karjalatalon Yläsalissa. Evakkotarinoita Arvi Salo ja Leevi Karppinen.


7.12.2014 klo 13 Joulujuhla Karjalatalon juhlasalissa. Juhlan juontajana Maria Lampinen.







 
Poutapilvi web design Oy