Karjalan Liitto
 

Kukkivatko roudan maat?

Savo-Karjalan maanviljelystiloista oli vuoden 1959 aineiston mukaan syntynyt noin 20 prosenttia maanhankintalain tuloksena (Häme 28 %). Maanhakintalain mukaisena raivauksen tuloksena maan peltoala kasvoi 150 000 hehtaarilla. Suomalaisen yhteiskunnan positiivisesta dynamiikasta sodan jälkeen kertoo kuitenkin hyvin se, että muiden maanomistajien kuin asutustilallisten raivauksen kautta uutta peltoa syntyi noin 200 000 hehtaaria.

Suurimmaksi osaksi uudisraivaukseen perustunut rintamamiesten asuttaminen Savo-Karjalaan tuotti noin 40 000 hehtaaria uutta viljelysmaata. Hehtaareina laskettuna maanhankintalain mukainen raivaus oli suurinta juuri Kuopion maanviljelysseuran alueella eli 20 000 ha. Muu raivauskin oli lähes yhtä suurta. Suuri osa varsinkin rintamamiesten saamista asutustiloista oli niin sanottuja kylmiä tiloja, joilla oli edessä mittava raivausurakka.

Asutustoimintaa yleensä ja erityisesti maanhankintalain säätämistä ja toimeenpanoa arvioidaan useimmiten pelkästään maataloudellisin perustein unohtaen maaseudun asuntokysymys ja maaseutu kokonaisuudessaan. Koko Suomea siirtoväen uudelleen asuttamisen, uusien avioliittojen ja suurten ikäluokkien syntymisen seurauksena kouristelleessa asuntopulassa maanhankintalain mukainen maaseudun ja myös asutuskeskusten asuntorakentaminen oli tärkeä  selviytymiskeino jälleenrakennusvuosien ahdingosta.

Rintamamiehet rakensivat vuoteen 1960 mennessä lähes 35 000 uutta asuntoa, siirtoväki noin 28 000 ja sotainvalidit 8 000.

Asutustoiminnan tuloksena Savo-Karjalan viljelmistä lähes puolet on syntynyt asutustoiminnan tuloksena niin, että painopiste oli vuoden 1945 jälkeisissä tapahtumissa eli maanhankintalaissa. Esimerkiksi Rautalammin viljelmistä on vuoden 1959 aineiston perusteella syntynyt asutustoiminnan seurauksena 62 %; Juankoskella 57 % ja Kiuruvedellä 53 %.

Maataloussiirtoväen asuttamisella evakot saatiin sidottua nopeasti takaisin heidän ammattitaitoaan vastaavaan tuottavaan työhön. Tätä vaati jo yksistään maan surkea elintarviketilanne. Rintamamiehet saivat maata yleensä kotikunnistaan. Heitä ei asutettu ”korpeen” niin kuin usein väitetään. Heistä suuri osa lähti sotaan naimattomina jätkinä, joista moni oli viettänyt sekavaa kulkumiehen elämää. Maanhankintalain toimeenpanon tuloksena ja avioitumisen seurauksena heille avautui ”oma tupa ja oma lupa” vakiintuneina pienviljelijä-metsätyömiehinä. Raskaimpina jälleenrakennusvuosina 1940-luvun lopulla, kun oli maa sidottu sotakorvaustoimituksiin, tarvittiin metsätöihin riuskaa työvoimaa, jotta Suomi saattoi päästä sotakorvausrasitteista vapaan metsäteollisuuden tuotteilla Englannin ja Länsi-Euroopan markkinoille saaden näin liikkumavapautta pois Kremlin yksinvallasta.

Vaikka Laatokan Karjalan suurimmaksi osaksi ortodoksisen ja karjalan kieltä puhuvien evakoiden ja paikallisen väestön kohtaaminen ei ollut alkuun helppoa, yhteinen aherrus vuosi vuodelta entistä kukkeimmilla roudan mailla auttoi ystävällisten suhteiden rakentamista ja toi maakunnan hieman uneliaaseen savolaisperintöön uusia positiivisia särmiä.

 


Tulosta sivu
 
Poutapilvi web design Oy