Karjalan Liitto :: Heli Kananen

Heli Kananen TIIVISTELMÄ

FM, tohtorikoulutettava

Asetelma A:

PAIKALLISVÄESTÖ

arvot, normit, käsitykset ja tavat

Sopeuttaminen

Virallinen kontrolli mm. Epävirallinen kontrolli mm.

- Lainsäädäntö, sisältö - Epäily

- Lain käytännön toteutus ja hallinnoiminen, - Halveksunta

mm. määrärahaohjaus, tyyppipiirustukset - Huhuaminen

- Anomus- ja lupakäytäntö, esim. vapautuksen - Leimaaminen

anominen tai uskonnon opetuksen järjestämisen - Naureskelu

anopminen, oppilasryhmärajat - Nimittely

- Koulujärjestelmä, yhtenäistävä funktio - Vähättely

Sensuuri- ja tiedonvälitys, mitä uutisoidaan,

miten uutisoidaan

SIIRTOVÄKI

Asetelma B: Sosiokulttuurinen omakuva- ja toiseuskonstruktio luterilaisen enemmistöväestön määrittelemänä

Luterilaiset, ”Me” Ortodoksit, ”He”[1]

- oikea usko - pakanuus, taikausko, epäjumalan palvonta (ryssä)

- syvempi merkitys, - pintapuolisuus, ulkokullattu, turhamaisuus/tuhlaavaisuus

vakavuus, (mm. jumalanpalvelusmenot, värien & ristin käyttö)

yksinkertaisuus/säästäväisyys

- sivistys, pätevyys - sivistymättömyys, alikehitys

- puhtaus - likaisuus

- suomalaisuus - venäläisyys,

suomalainen ryssä,

isänmaallisuus, epäisänmaallisuus (ryssä)

luotettavuus epäluotettavuus, epäilys (ryssä),

suorat viittaukset venäläisiin, Venäjään, slaavilaisuuteen[2]

Asetelma C. Ortodoksien selviytymiskeinot sotien jälkeisessä Suomessa.

* Omien juurien ja perinteisten ortodoksitapojen piilottaminen

ORTODOKSIVÄHEMMISTÖ

* Lasten kastaminen luterilaisuuteen * Kääntyminen luterilaisuuteen

[1] Korhosen (1997, 56) lainaaman Claude Lévi–Straussin mukaan kaikkien kulttuurien pohjalla on tiedostamaton syvärakenne, joka perustuu vastakkaisille käsityksille, kuten elämä–kuolema, oikea–väärä. Tähän nojaten: käsitteellistäessään siirtoväen ja paikallisten välillä olleita ja kuviteltuja eroja, paikalliset tekivät samalla näkyväksi hyväksymänsä ja torjumansa arvot sekä määrittelivät identiteettinsä uudelleen aiemmin luodulle pohjalle. Tässä pääosin valtaenemmistön ohjailemassa prosessissa rakentui myös koko väestön yhteinen identiteetti. Vrt. Sisällissodan jälkeisistä voittajien projektioista mm. Laitinen (1998, 185–186): hänen mukaansa isänmaattomuus oli sana, joka sulki sisäänsä kaiken vieraan ja pelottavan, eritoten kommunismin vaaran.

[1] Konstruktiota voidaan tulkita itä–länsi–diskurssin ilmentymänä, jolloin se asettuu osaksi laajempaa eurooppalaista mielenmaisemaa ja merkityksenantojärjestelmää (Vrt. Hall 2005, 77–85); Typologia mm. JYMA, SH, SSST, MY – 1949, III:11, 3; H 2000, 2002 & 2006; KEA; KKA; KOSA; Piiroinen 1947 & 1987; Houtsonen 1960; Rytkölä 1988; Björn 1993; Sallinen–Gimpl 1987 & 1994; Raivo 1995, 1996 & 1997; Raninen 1995; Raninen–Siiskonen 1999; Kilpeläinen 2000; Huhta 2001; Sihvo 2003; Vilkuna 2005; Komulainen 2007; Vertaa myös Sallinen–Gimpl´n kyselyaineistoon perustuva vastakohtaisuus-luokitus (1994, 305); Ihannekuvan esiin saamisesta Komulainen (2003, 70).