Satakunnan karjalaiset Evakkovaelluksella 8.7.2012

Järjestyksessään kuudes Evakkovaellus järjestettiin tänä vuonna Somerolla paikallisen karjalaseuran toimesta. Jo vuosi sitten Karjalaseurojen Satakunnan piirin hallituksessa syntyi ajatus, että Satakunnastakin osallistuttaisiin vuoden 2012 vaellukselle, koska tapahtuma on suhteellisen lähellä ja matka voitaisiin toteuttaa yhden päivän retkenä. Kun matkalle lähtö oli ajankohtainen, nousi Raumalla bussiin 10 innokasta vaeltajaa, joista kaksi henkilöä edusti Kankaanpään Karjalaseuraa ja muut kahdeksan Rauman Karjalaisia. Lisäksi Harjavallasta osallistui tapahtumaan kaksi henkilöä, jotka matkustivat Somerolle eri kyydillä.

 

Monelle Evakkovaellus oli uusi kokemus. Järjestäjien kotisivuilla oli kuitenkin mahdollisuus  tutustua aikaisempien vaellusten kuvauksiin. Näin tapahtuman luonne ja viitekehys oli tuttu. Karjalaisen heimon evakkotaival on tietysti tullut tutuksi jo lähiomaisten ja sukulaisten kertomuksista ja yhdistystoiminnan kautta. 1950-luvun alkupuolella syntyneet eivät ole evakkoon lähtöä henkilökohtaisesti kokenut, mutta ainakin evakkouden negatiiviset kokemukset saattavat olla tuttuja lapsuudesta. Karjalaisuus on monen henkilön elinympäristössä ollut, jos ei täysin kielletty, niin ainakin vaiettu puheenaihe. Usein on karjalainen evakkoäiti noudattanut heimotaustansa suhteen matalaa profiilia, jotta ei olisi kärjistänyt vastakkainasettelua lähiympäristössään. Tästä syystä monen evakon oma karjalaisuus on päässyt irtautumaan kahleistaan vasta aikuisiällä. Evakon asemaan oli Somerolla helppo asettua.

 

Kun bussimme saapui Somerolle, siirryimme ajassa lähes 70 vuotta taaksepäin, kun vertailuajankohtana käytetään kesällä - syksyllä 1944 tapahtunutta toista evakkoon lähtöä. Oltiinhan nyt kesäisessä ajassa. Tapahtuman järjestäjät ja siihen osallistujat olivat onnistuneet yllättävänkin hyvin luomaan aidon tuntuiset puitteet. Vanhoja ajoneuvoja, menneiltä vuosikymmeniltä peräisin olevia hevospelejä, käsityökaluja, käyttöesineitä, vaatteita ja monenlaista muuta materiaalia oli löytynyt tapahtuman rekvisiitaksi. Kaikesta näki, että tapahtuman järjestelyihin oli paneuduttu huolella. Mutta olihan kyseessä koko karjalaisen heimon tulevaisuutta ja Suomen valtiollista olemassaoloa uhanneen tapahtumasarjan muisteleminen.

Karjalaseurojen Satakunnan piiristä Evakkovaellukseen osallistuivat mm. Juha Pökkönen ja Anne Hannukainen

 

Evakkovaelluksen eri vaiheista löytyvät kuvaukset sekä Someron Karjalaseuran että Evakkolapset ry:n kotisivuilta, joten tässä artikkelissa ei kerrata tapahtumia sellaisenaan. Ennen taipaleelle lähtöä oli Somerniemen kesätorilla ohjelmaa, joka viimeistään johdatti tapahtumaan osallistujat jatkosodan loppuvaiheen ja sotatoimien jälkeisiin tunnelmiin. Valtioneuvos Riitta Uosukainen luki siviiliväestön evakuoimisesta annetun käskyn ja alikersantti Rokan roolissa esiintynyt sotajermu antoi varsinaisen lähtökäskyn. Jatkosodan lopputuloksen seurauksena annetut vastaavat käskyt olivat ankaria ja ainakin tähän saakka lopullisia. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä ankealle taipaleelle kohti tuntematonta tulevaisuutta vailla tietoa lopullisesta määränpäästä ja toimeentulosta. Syvällä sisimmässä eli kuitenkin usko siihen, että kyllä Luoja omistaan huolen pitää ja näinhän lopulta on käynyt. Evakkoon lähteneet ovat löytäneet hyvin paikkansa suomalaisesta yhteiskunnasta ja osallistuneet voimakkaasti hyvinvointivaltiomme rakentamiseen.

Evakkovaelluksen lähtökäskyn antoi ”alikersantti Rokka”

Lähdimme siis käskyn saatuamme muistelemaan heimomme evakkotaivalta noin viiden kilometrin matkalle Somerniemen urheilukentältä kohti paikkakunnan kesätoria. Taipaleella evakoita häiritsivät puna-armeijan maataistelukoneita kuvanneet lentokoneet ja myös taistelukentän äänet kantautuivat marssijoiden korviin. Raja-alueella liikkumiseen tarvittiin viranomaisten allekirjoittamat lupatodistukset hieman samaan tapaan kuin nykyiset Venäjän viranomaiset vaativat suomalaisilta heidän vieraillessaan tänä päivänä entisillä kotiseuduillaan Karjalassa. Matkalaisista kuitenkin huolehdittiin sekä matkan aikana että taipaleen päätepisteessä. Lotat tarjoilivat matkalla vettä ja perillä oli mahdollisuus käväistä kenttäkeittimen äärellä ja saada lämmintä keittoa. Vaikka sota-aikana oli kaikesta puutetta, elämän perustarpeista pyrittiin kuitenkin huolehtimaan.

Marssirivistö kiemurtelee pitkänä jonona peltomaisemassa

 

Huoltotauon jälkeen Somerniemen Musiikkiteatteri esitti pari kohtausta Tuntemattomasta sotilaasta. Teatterinäytöksessä Karjalan poika alikersantti Rokka ajautui tunnetulle törmäyskurssilleen esimiestensä kanssa kieltäydyttyään asettelemasta ”kivilöi” komentokorsulle johtavan polun viereen. Kohtaus kuvaa edelleen hyvin suomalaisen miehen oikeudenmukaisuuskäsitystä. Asialliset tehtävät hoidetaan viimeisen päälle, mutta asiattomiksi koettujen käskyjen noudattamista niskuroidaan. Tämän toki ymmärtävät vastuuntuntoiset esimiehet jo tehtäviä määrätessään ja välttävät tarpeettomia vastakkainasetteluja. Esitetyt kohtaukset päättyivät kuitenkin onnellisesti, kuten tiedämme. Musiikkiteatteri esitti myös muutamia musiikkikappaleita, joista viimeistään Evakon laulu sai monen kuulijan silmät kastumaan kyynelistä. Tunnelma oli hetkittäin hyvin herkkä.

Lotat tarjoilivat lämmintä keittoa Evakkovaellukseen osallistuneille

 

Tapahtuman lopuksi tiemme johti Somerniemen kirkkoon yhteiseen kenttähartauteen. Karjalainen kansa on aina turvautunut Jumalaan etsien lohdutusta ja anoen voimaa elämän vastoinkäymisten voittamiseksi. Nöyrät rukoukset on myös kuultu, elämä on voittanut. Oli kiitoksen aika.

Hartauden jälkeen laskettiin vielä muistokukat Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille, jossa meitä muistuttavat sanat ”Turvasi on ikiaikojen Jumala”.

Evakkovaellustapahtuma päätettiin kunnianosoitukseen Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä

 

Kotimatkalla kertasimme päivän tapahtumia ja totesimme yhteisesti, että matkaan kannatti lähteä. Vain sotien seurauksena kotinsa jättämään joutuneet ihmiset tuntevat sen tuskan, jonka ihminen kokee menetettyään elämässään lähes kaiken muun paitsi henkensä. Evakkovaellus auttoi omalta osaltaan meitä orientoitumaan siihen todellisuuteen, johon meitä edeltäneet sukupolvet joutuivat lähtiessään omalle evakkotaipaleelleen. Evakkovaellus on myös kiitoksen osoitus sille kovalle työlle, jonka evakkosukupolvet ovat tehneet meidän tulevaisuutemme rakentamiseksi. Toivottavasti saamme isomman joukon mukaan vuoden 2013 Evakkovaellukselle Kangasalalle.

 

Kiitos tapahtuman järjestäjille ja kaikille mukana olleille!

Karjalaiset ruokapidot Luvialla 15.4.2012

Karjalaseurojen Satakunnan piirin naistoimikunta järjesti jo perinteeksi muodostuneet ruokapidot 15.4.2012 Luvialla niin ikään perinteikkäässä seuratalo Tasalassa. Ensimmäiset tilaisuuden valmistelijat saapuivat paikalle jo ennen aamuyhdeksää. Pääemäntänä toiminut Terttu Aro oli valmistanut osan tarjottavista ruokalajeista jo ennakkoon, mutta mm. salaatit valmistettiin ja perunat keitettiin vasta sopivasti ennen tarjolle asettamista. Emännän apuna oli puoli tusinaa piirin naistoimikunnan eri karjalaseuroista värväämää jäsentä.

Ruuan tarjoilusaliin pystytettiin myös pienimuotoinen kädentaidon näyttely, jossa oli esillä sekä vanhoja Karjalassa käytössä olleita käyttötekstiilejä että uudempia käsityötaidon näytteitä. Vanhoja käyttötekstiilejä toi paikalle mm. Airi Vihavainen. Nuorempaa käsityötaidetta edustivat Raija ja Marika Palokosken työt.

 

Ruokapitotilaisuuden avauksen suoritti klo 13 piirin naistoimikunnan uusi puheenjohtaja Merja Inkinen, joka toivotti osanottajat tervetulleiksi. Avaaja oli tyytyväinen siihen, että karjalaseurojen jäsenet ystävineen olivat lähteneet runsain joukoin liikkeelle. Saliin jouduttiin jopa hieman lisäämään paikkoja, kun etukäteen valmistellut paikat eivät aivan riittäneet. Ruokailijoita oli lopulta yli 120 henkilöä, joista 108 oli ns. maksavia asiakkaita ja loput mm. esiintyjiä ja keittiössä työskennelleitä talkoolaisia.

Tilaisuuteen liittyi ruokailun lisäksi myös muuta ohjelmaa. Ensimmäiseksi juhlataloon poikkesi ohikulkumatkallaan ”Merikarvialainen piikalikka Iita”, joka on siviilissä Porin Karjala-Seuran puheenjohtaja Brita-Helena Railola. Hän on koulutukseltaan näyttelijä, joten esitys ja rooliin eläytyminen oli varsin ammattitaitoista. Piikalikka Iita kertoi panneensa merkille, että talon pihassa oli paljon autoja ja päätti poiketa katsomaan, mitä joukkoa talossa oli paikalla. Niinpä hän sitten astui ovesta sisään ja hauskutti yleisöä sekä ulkoisella olemuksellaan että tarinoillaan ja lauluillaan. Yleisöllä oli hauskaa ja monet nauroivat vedet silmissä. Vaikka esiintyjä esiintyi merikarvialaisen kansannaisena, oli esiintymisessä paljon yhtymäkohtia karjalaiseen iloisuuteen ja elämänmyönteisyyteen.

Ja mikä on karjalainen juhla Satakunnassa ilman lauluyhtye Evakoita? Paljosta jäätäisiin paitsi, jos Evakot puuttuisivat. Eivätpä onneksi puuttuneet. Aluksi Evakot laulattivat yleisöä ja toimivat esilaulajina, kun kerrattiin yhdessä Karjalan pitäjät laulun sanoin. Siinä saattoi samalla jokainen muistella omia juuriaan luovutetussa Karjalassa. Seuraavaksi oli vuorossa lauluyhtyeen jäsenen Terttu Ketolan sanoittama Kotipoluilla. Ensimmäiseen esiintymiskertaan sisältyivät vielä Raatteen tie sekä Kotipolku ja tähti.

 

Karjalaseurojen Satakunnan piirin puheenjohtaja Jouko Hämäläinen esitti piirin tervehdyksen ja totesi, että piirin naistoimikunta oli onnistunut taas saamaan karjalaisen kansan liikkeelle. Kiitos siis toimikunnalle ja erityisesti kutsun vastaan ottaneille runsaslukuisille karjalaisen heimon edustajille ja heidän ystävilleen. Hän oli juuri sattumoisin ollut yhteydessä Karjalan Liiton toiminnanjohtajaan Satu Hallenbergiin, joka kuultuaan tapahtumasta, oli pyytänyt myös välittämään tervehdyksensä paikalla olijoille. Karjalainen ruokaperinne on rikas ja se on omalta osaltaan rikastuttanut myös koko suomalaista ruokakulttuuria. Kuten Juuret Karjalassa-kirjassa todetaan ”köyhtyä saa, mutta ei laihtua”.  Arkisin Karjalassa syötiin yksinkertaisesti, mutta ruoka ei saanut loppua kesken. Juhlassa taas ruualla oli keskeinen asema. Karjalaisen perinteen mukaan lapset osallistuivat jo pienestä pitäen piirakan valmistukseen. Karjala on tunnettu ruokaperinteensä ohella käsitöistään. Pertissä eli pirtissä oli erikseen naisten puoli ja miesten puoli. Naiset valmistivat mm. tekstiilitöitään omalla puolellaan ja miehet veistelivät tarve-esineitään, veneitään tai vaikkapa lasten leluja toisella puolella. Ahkeruutta tarvittiin mm. ennen kuin talon tyttäret tulivat naimaikään, sillä tyttärellä piti olla aitta täynnä vaatteita ennen naimisiin menoa.

Lopuksi piirin puheenjohtaja kertoi piirin lähiajan tapahtumista. Karjalaisille kesäjuhlille Lahteen ollaan menossa suurella joukolla. Tapahtumaan osallistumisen ohella tutustutaan järjestelyihin siten, että niistä voidaan ottaa oppia omiin, vuoden 2013 kesäjuhlajärjestelyihin. Piirillä on myös mahdollisuus esittää Lahdessa kutsu Porissa v. 2013 järjestettäviin juhliin, ehkäpä porilaisrumpaleiden säestyksellä. Samalla hän esitti kaikille seuroille vetoomuksen tulla runsain joukoin mukaan piirin omiin kesäjuhliin v. 2013, sekä toimitsijoina että tapahtumavieraina. Lopuksi hän esitti onnen toivotukset piirin uudelle naistoimikunnan puheenjohtajalle.

 

Naistoimikunnan uudet vastuuhenkilöt halusivat kiittää toimikunnan entistä pitkäaikaista puheenjohtajaa Milja Peltomaata, joka on uutteruudellaan ja välittömyydellään ollut naistoimikunnan sielu. Uusi puheenjohtaja Merja Inkinen esitti sanalliset kiitokset, minkä jälkeen hän ja lähin apulaisensa Anne Hannukainen luovuttivat Miljalle muistoesineen ja kukat kiitoksena monista toiminnan vuosista.

Naistoimikunnan uusi puheenjohtaja kiitti entistä pitkäaikaista puheenjohtajaa Milja Peltomaata merkittävän pitkästä toimikaudesta karjalaisuuden hyväksi. Kiitospuheen jälkeen hän luovutti yhdessä aisaparinsa Anne Hannukaisen kanssa muistoesineen ja kukat edeltäjälleen.

 

Muistamisten jälkeen Evakot astuivat uudelleen lavalle ja esittivät kolme kukkiin liittynyttä kappaletta laulaen villiruusuista, valkovuokoista ja valkoisista kieloista. Esiintymisvuoro päätettiin Evakoiden ja yleisön yhdessä esittämiin Karjalan kunnaisiin.

 

Tapahtuman viimeisenä ohjelmanumerona oli vuorossa odotettu arvontapalkintojen arpominen. Piirin jäsenseurojen edustajat olivat lahjoittaneet runsain määrin erilaisia tuotteita arvontapalkinnoiksi, mistä toimikunta esitti nöyrät kiitokset lahjoittajille. Viimeisen voittoarvan julkaisemisen jälkeen yleisö nousi seisaalleen ja lauloi ennen kotimatkalle lähtöä Evakoiden johdolla voimallisesti Karjalaisten laulun.   

Karjalaseurojen Satakunnan piiri kiittää kaikkia mukana olleita miellyttävästä ja antoisasta yhdessä olosta karjalaisen perinteen vaalimiseksi.

Niskavuoren Heta 11.2.2012

Niskavuoren Heta on nähty, koettu ja kuultu. Kyseessä oli Karjalaseurojen Satakunnan piirin tilausnäytäntö, jonka pääkoordinaattorina oli piirin hallituksen jäsen Kirsi Syystö. Hänelle suuret kiitokset onnistuneesta tapahtumasta.

Prosessi alkoi jo keväällä 2011, jolloin tehtiin varaus näytöksestä teatteriin ja tapahtumasta tiedotettiin seuroille. Seurat varasivat myös tällöin lippukiintiönsä. Kaikki liput varattiin hyvissä ajoin. Syksyllä prosessia jatkettiin. Liput saatiin teatterista seuroille jakamista varten. Tasapuolinen jakaminen seurakohtaisiin paketteihin oli oma haasteensa, mutta ilmeisesti jakaminen onnistui eikä suurempia protesteja kuulunut. Jako ja toimittaminen seuroille toteutettiin hyvissä ajoin ennen joulua 2011. Samassa yhteydessä seurat myös maksoivat lippunsa piirille ja piiri edelleen teatterille. Sitten vain ryhdyttiin odottelemaan itse päätapahtumaa.

Näytös sai katsojilta hyvät arvostelut. Sekä molemmat näytelmän päähenkilöt että koko näyttelijäkunta eläytyivät osaansa hienosti. Ohjaus oli erinomainen. Useimmille katsojille sekä elokuvasta että teatterista tuttua näytelmää oli nykyaikaistettu, vanha kielellinen paatos oli vaihtunut nykyaikaisempaan kielenkäyttöön kuitenkin tavalla, joka kunnioitti perinnettä. Kaikin puolin hyvin toteutettu kokonaisuus. Kenenkään ei varmasti tarvinnut katua päätöstään lähteä katsomaan esitystä.

Tapahtumalla oli myös tärkeä merkitys karjalaisten omana tapahtumana. Tämä oli osoitus siitä, että karjalaisuus elää edelleen, vaikka olemme olleet monesti huolissamme karjalaisuuden tulevaisuudesta. Meidän pitää vain edelleen etsiä ja löytää sellaisia toimintamuotoja, jotka saavat karjalaiset liikkeelle siten, että kaikki sukupolvet olisivat mukana. Yhteiset tapahtumat edistävät perinteen siirtämistä sukupolvelta toiselle ja varmistavat karjalaisuuden säilymisen elävänä, vaikka ensimmäisen polven siirtokarjalaisten osuus karjalaistaustaisen väestön kokonaismäärästä vähenee.

Teatteritapahtuman yhteydessä järjestettiin arpajaiset, joissa toimihenkilötehtävät hoiti Kirsi Syystön johdolla Porin Karjala-Seura. Arvontapalkinnoiksi olivat Luvian Karjalaseura, Yyterin Karjalaseura, Rauman Karjalaiset, Ulvilan Karjalaseura ja Kankaanpään Karjalaseura lahjoittaneet arvokkaat tuotekorit. Pyhäjärvi Säätiö ja Karjalaseurojen Satakunnan piiri lahjoittivat puolestaan kirjapalkintoja. Kiitos palkintoja lahjoittaneille yhdistyksille, ilman lahjoitustanne arpajaisia ei olisi saatu järjestettyä ja piiri olisi jäänyt ilman nyt saatua 704 euron tuottoa. Erityinen kiitos tietysti kuuluu arpoja ostaneille henkilöille, sillä he ovat tapahtuman tuoton rahoittaneet.

Valitettavasti tekijänoikeussäännöt kieltävät kuvaamisen teatteriesityksessä, joten itse otettuja kuvia ei ollut mahdollista saada tähän esitykseen, mutta teatterin kotisivuilta löytyi onneksi, pienen vinkin jälkeen, lehdistön käyttöön tarkoitettuja kuvia. Oheinen ote esitteestä palauttaa meidät menestykseksi osoittautuneeseen teatterikokemukseen ja tarinan juoneen.

Järjestelyistä vastanneita henkilöitä ja kaikkia paikalla olleita katsojia sekä arvontapalkintoja lahjoittaneita yhdistyksiä kiittäen

Karjalaseurojen Satakunnan piirin joulujuhla Ulvilassa 4.12.2011

Muutama kymmenen Karjalaseurojen Satakunnan piirin jäsenseurojen edustajaa kokoontui sunnuntaina 4.12.2011 perinteiseen joulujuhlaan Ulvilan nuorisoseurantalolle. Toki enemmänkin väkeä tupaan olisi sopinut. Tilaisuuden pääjärjestäjä oli Ulvilan Karjalaseura, piirin naistoimikunta vastasi puuro- ja kahvitarjoilusta.

 

Tilaisuus aloitettiin laulamalla voimallisesti ja tunteella Karjalaisten laulu. Tämän jälkeen järjestävän seuran puheenjohtaja otti joukon johtoonsa ja toivotti kaikki paikalle saapuneet sydämellisesti tervetulleiksi. Tilaisuus ei hänen mukaansa ollut aivan pienen piirin sisäinen juhla, vaan oikein globaali tapahtuma, sillä mukana oli nuori Asaru (mikäli nimen oikein kuulin) neito aina Japanista saakka. Kimmo Vepsä noudatti periaatetta ”lyhyestä virsi kaunis” ja luovutti mikronin äidillensä Vilmalle, joka tarinoi omaan vapaaseen tyyliinsä tilaisuuden ohjelmasta sekä ohjelmaan ja ohjelman suorittajiin liittyvistä yksityiskohdista eli mitä oli odotettavista. Ensin olisi vuorossa puuropuhe, jonka jälkeen oli tarjolla puuroa ja rusinasoppaa. Puuron jälkeen lauletaan yhdessä joululauluja. Luvassa oli muitakin musiikkiesityksiä, koululaisten näytelmäesitys, tietovisa, joulupukin käynti ja arvontapalkintojen juhlallinen arvonta.

Arvat menivät totuttuun tapaan hyvin kaupaksi.Vilma Vepsä kutsui Milja Peltomaan pitämään puuropuhetta. Milja tuumi, että tämä tuli ”puskista” eli asiasta ei oltu sovittu. Milja ei kuitenkaan asiasta hätkähtänyt, vaan kertoi ex tempore puurotarjoilusta ja sitten ei muuta kuin ”kabinettiin”, jossa puuro oli tarjolla. ”Puuro ja soppa ovat varmasti hyvää”. Mutta ei vielä päästy puurolle, vaan ensin oli vuorossa se ”varsinainen” puuropuhe. Aino Korhonen esitti soljuvalla murteella puuroon liittyvistä mielleyhtymistä ja mm. eri ikäisten ihmisten suhtautumisesta puuroon. Monet sitä vähättelevät ja suorastaan torjuvat, mm. nuoret. Puurolla on kuitenkin vuosisataiset perinteet ja sillä on edelleen paikkansa suomalaisessa ruokakulttuurissa. Puuroa on välillä yritetty ”nykyaikaistaa” nimittämällä sitä esim. vanukkaaksi, mutta puuro on puuroa eikä se siitä miksikään muutu. Olipa vaan pakko todeta, että kyllä puurostakin saa aikaiseksi mielenkiintoisen pakinan.

 

Puuropuheiden jälkeen päästiin sitten itse asiaan eli puurolle. Tarjoilun oli järjestänyt piirin naistoimikunta ikinuoren (Ulaskanniemen lahja Hiitolan Pitäjäseuralle) Milja Peltomaan johdolla. Tarjoilutehtävissä näytti olleen ainakin useita Hiitolan Pitäjäseuran ehtoisia emäntiä, varmasti töissä oli muitakin, mutta tarkempi tarkastelu jäi tekemättä. Kun kansa ryntäsi puurolle, huuteli Vilma perään, että ”puurossa saattaa olla manteli”. Kannatti siis pitää varansa ettei syö ”todistuskappaletta”, jotta mantelin löytäjälle/löytäjille varattu ”löytöpalkkio” ei jäisi saamatta.

 

Puuron jälkeen oli vuorossa tietovisailu, siis visailu eikä mikään ryppyotsainen tietokilpailu. Vilma oli jo etukäteen käynyt kokoilemassa joukkueita, joten järjestäytyminen ”lauteille” kävi nopsasti. Kaksihenkiset joukkueet oli saatu kokoon ainakin Raumalta, Kankaanpäästä, Ulvilasta, Harjavallasta ja Hiitolan Pitäjäseurasta. Visailun aikana Kristian Nevalainen soitti kosketinsoittimellaan musiikkia, jotta joukkueiden jäsenten keskinäiset keskustelut eivät kuuluisi naapuriin. Kysymykset olivat monipuolisia ”Satakunnan tietäjien” malliin. Ensimmäiseksi kysyttiin, keiden Suomen presidenttien kuvat ovat olleet seteleissä. Tässä siis palattiin markka-aikaan, mistä on ollut viime aikoina puhetta muissakin yhteyksissä. Oikeita vastauksiakin (Kekkonen, Paasikivi ja Stålberg) löytyi. Ainakin Kankaanpään Karjalaseuran ja Hiitolan Pitäjäseuran edustajat olivat ”tietoviisaita”. Toisena kysyttiin ”Missä rauhassa ensimmäisen kerran sovittiin Suomen itärajan sijainnista ja minä vuonna”. Oikea vastaus oli Pähkinäsaaren rauha vuonna 1323. Ja yllätys – yllätys oikea vastaus löytyi Kankaanpään Karjalaseuran ja Hiitolan Pitäjäseuran edustajien vastauspapereista. No kyllä raumalaisetkin antoivat oikean vastauksen. Kysymyksiä oli kaikkiaan kuusi (6), mutta ajan ja tilan puutteen vuoksi jätän näiden esittelyn väliin. Lopputulema oli kuitenkin se, että Hiitolan Pitäjäseuran edustajat voittivat visailun. Joukkueen muodostivat nehvolalaiset sisarukset Raija Laaksonen ja Airi Vihavainen. Hyvänä kakkosena oli Kankaanpään Karjalaseuran kaksikko Anja Huhtala ja Anne Hannukainen. Ratkaiseva ero tuli valtateiden numerojen tietämyksessä. Hiitolan Pitäjäseuran edustajat olivat reissanneet enemmän.

 

Kun tietovisailijat saatiin häädettyä ”lauteilta”, astuivat sinne joulunäytelmän nuoret esittäjät, jotka olivat Kimmo Vepsän koulun oppilaita. Esityksen nimi oli ”Joulupukkia jänistää”. Päähenkilö eli joulupukki näytti elävän ajassa ja istui pajassaan ”läppärin” takana. Tietokoneella oli koko joululahjojen jakelusuunnitelma (lahjatiedosto) nimineen ja osoitteineen, tärkeä väline kaiken kaikkiaan. Pukkiin iski kuume kriittisellä hetkellä ja pukki joutui vaihtamaan roolia kaverin kanssa. Lahjatilauksia ja –toivomuksia sateli sijaisjoulupukin työpöydälle. Sijainen ei kuitenkaan ”hallinnut hommaa” ja katastrofin uhka alkoi vaania. Pukin piti palata takaisin rooliinsa ja sotkut saatiin kuin saatiinkin selvitettyä ja kaikki maailman lapset, ja vähän vanhemmatkin, saivat lahjansa ajallaan. Onnellinen loppu siis ja nuoret esiintyjät saivat ansaitsemansa runsaat aplodit.

Tässä välissä, kun puuro oli hieman laskeentunut, olivat tarjolla makoisat kahvit kakkuineen ja pipareineen. Joululta maistui.

Arpoja oli ollut myynnissä koko juhlan ajan ja joulunäytelmän jälkeen koitti kohokohta ja arvontapalkinnot alkoivat vaihtaa omistajaa. Piirin puheenjohtajalla kävi ”säkä”, sillä hän oli kirjoittanut arpalippuihin lastenlasten nimiä ja kuinka ollakaan isoisä sai vietäväksi sisaruksille Atte ja Oona Hämäläiselle tonttunuket. Huomattavaa oli, että arpaliput nousivat eri kerroilla ja välissä arvottiin palkintoja muille onnellisille voittajille. Kirjoittaja sai taas tapansa mukaan pyyhkeitä, onneksi tällä kuvaannollisesti, kun arpa suosi ja voittona oli kunnon kylpypyyhe. Päävoittona olleen tuotekorin voitti ulvilalainen Mauri Lintunen.

Aino Korhonen sai arvontapalkintojen jaon jälkeen taas pakinavuoron. Jutut perustuivat ulvilalaiselta karjalaisvaikuttajalta Kalevi Kokolta saatuun karjalaiseen runokirjaan. Yksi juttu käsitteli mm. muinaista tyttären naittopuuhaa. Ennen muinoin vanhemmat kun halusivat päättää tai ainakin vaikuttaa nuortensa avioliittoasioihin. Tässäkin tarinassa äiti halusi saada tyttärensä hyviin naimisiin eikä sulhasen ulkoisella olemuksella ollut niin suurta merkitystä. Mutta eihän se äiti ollut avioliittoon menossa. Nuorelle neidolle ei äidin valinta kelvannut, koska valittu sulhasehdokas oli ”niin rumakin”. Tyttärelle maallinen mammona ei siis ollutkaan keskeinen aviopuolison valintaperuste. Nuorikon onneksi tässä tapauksessa isä oli tytön puolella ja totesi, että ei tyttöä väkisin naiteta. No, mamma oli tietenkin pahoillaan eli niin sanotusti ”nokka vinossa”, mutta joutui taipumaan tosiasian edessä. Toinen tarina kertoi piiraiden paistajasta, jonka leivinuuni ei vetänyt ja paistaja joutui lähtemään tuvastaan – evakkoon. Tässä ei ollut koko tarina, mutta juttua tuli sillä nopeudella, että hidas muistiinpanojen tekijä ei pysynyt mukana ja dementia haittaa muistitiedon tarttumista kovalevylle.

 

Kuten on jo aikaisemmin kerrottu, toimi tilaisuuden musiikillisena vastuuhenkilönä Kristian Nevalainen. Aino Korhosen päätettyä pakinansa lauloi Kristian Nevalainen Reppurin laulun: ”Karjalan mail gulda käköset kukkuu… jne”. Seuraavaksi Kristian tarttui huiluun ja soitti iki-ihanan ”Laps´ oon kauniin Karjalan”. Jo aikaisemmin hän oli soittanut huilullaan Konsta Jylhän joululaulun, joka on aina puhutellut kirjoittajaa. Jylhän joululaulu osuu joulun ytimeen, sen henki on kaukana nyky-yhteiskunnan kulutuskeskeisyydestä. Joulun lapsi syntyi köyhyyteen, mutta antoi maailmalle suurimman mahdollisen lahjan. Ehkä meilläkin olisi tässä peiliin katsomisen paikka.

 

Sitten pitikin palata puurotarjoiluun ja puuroon mahdollisesti kätkettyihin manteleihin. Ja olihan niitä manteleita löytynyt. Milja Peltomaa ja pari varttunutta herrasmiestä olivat saaneet mantelin puurolautaselleen ja onnistuneet olemaan syömättä ”sattumia”.  Onnekkaat saivat kukin pienen lahjan.

 

Vihdoin koitti yksi juhlan odotetuimmista hetkistä. Vaikka juhlan osanottajat olivat enemmän tai vähemmän varttuneita, oli joulupukki odotettu vieras. Pukin kertoman mukaan kesäkeli oli pakottanut vaihtamaan reen jalaksien tilalle kumipyörät. Joulun lahjojenjakourakka ei siis ole vaarassa, vaikka lunta ei jouluksi saataisikaan. Sen verran ikääntyneen pukin kunto kuitenkin osoitti heikkenemisen merkkejä, että saatuaan raahattua painavan lahjasäkkinsä juhlatilaan hän joutui syyllistymään ”epäsosiaaliseen” käyttäytymiseen ja käyttämään ”lapsityövoimaa” lahjojen jakamiseen. Kokoontunut seurakunta näytti käyttäytyneen koko vuoden kutakuinkin kunnollisesti, koska kaikki saivat paketin. Mielenrauha oli pelastettu.

Tilaisuus alkoi olla lopuillaan, mutta ennen kotiin lähtöä astui piirin puheenjohtaja Jouko Hämäläinen mikrofonin taakse. Puheenjohtaja kiitti paikalla edustettuna olevia seuroja ja yksittäisiä jäseniä toimintavuoden aikana karjalaisen perinteen ja kulttuurin säilyttämiseksi tehdystä työstä. Kulunut vuosi oli liittokokousvuosi ja keväällä hyväksyttiin toimintalinjat seuraavalle kolmivuotisjaksolle. Liitto sai uudet puheenjohtajat ja siirtyi samalla naisvaltaan, sillä puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Marjo Matikainen-Karlström ja varapuheenjohtajiksi Maija-Liisa Lindqvist ja Eevaliisa Kurki. Vastapainoksi liittovaltuuston puheenjohtaja (Matti Puhakka) ja varapuheenjohtajat (Esko Kurvinen ja Antti Kaikkonen) ovat miehiä. Puheenjohtaja luetteli muutamia piirin toiminnan kannalta keskeisiä tapahtumia, joita olivat mm.

-          naistoimikunnan järjestämät ruokapidot Luvialla

-          osallistuminen Karjalan Liiton kesäjuhlille Turussa

-          liiton, piirin ja seurojen yhteisesiintyminen FARMARI 2011-maatalousnäyttelyssä

-          piirin virkistyspäivä Kullaalla

-          liiton piirikierrostapahtuma Kankaanpäässä

-          piirin hengelliset päivät Sastamalassa

-          Talvisodan alkamisen valtakunnallinen muistotilaisuus Porissa. Tapahtumaan osallistunut Porin kaupunginjohtaja oli lähettänyt kiitoksensa tapahtumasta.

-          ja vuoden viimeisenä tapahtumana tämä joulujuhla täällä Ulvilassa. Kiitos Ulvilan Karjalaseuralle ja piirin naistoimikunnalle.

Ainoa miinusmerkkinen tapahtuma toimintavuonna oli lasten ja nuorten leirin peruuntuminen osanottajien puutteessa. Tässä tapauksessa vika ei kuitenkaan ollut lapsissa. Syitä tapahtuman epäonnistumiseen on etsittävä muualta ja tämä suuntaakin katseet tulevaan vuoteen, sillä kyse on omalta osaltaan karjalaisen perinteen siirtämisen onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Ensi vuosi on tärkeä valmistautumis- ja valmisteluvuosi vuoden 2013 Karjalaisten kesäjuhlien järjestämiseksi. Valmisteluihin ja myöhemmin itse toteuttamiseen tarvitaan mukaan piirin hallituksen ohella kaikki jäsenseurat. Piirin hallitus aloittaa suunnittelun käytännössä tämän vuoden viimeisessä kokouksessa 16.12. Ensi vuoden ensimmäinen piirin järjestämä yhteistapahtuma on Niskavuoren Heta-näytelmä, johon piiri on varannut oman näytöksen 11.2.2011. Kesäjuhlille Lahteen mennään hakemaan oppia oman tapahtuman järjestämistä varten.

 

Puheensa päätteeksi puheenjohtaja muistutti joulupukkia siitä, että tälle olivat tulossa kiireiset ajat, kun vuoden tulos on tehtävä muutamassa päivässä.

 

Rauhallista joulun valmistelun aikaa ja itse joulujuhlaa kaikille karjalaisille!