Seurojen on mahdollista saada omat tunnukset jäsenrekisteriä varten. Jäsenrekisteritunnukset saa liiton jäsenpalvelusta. Omilla tunnuksilla seura pystyy päivittämään jäsenistönsä tiedot aina tarvittaessa, tulostaa postitustarroja ja seuran jäsenlistoja sekä nyt uutena hallinnoimaan Ajankohtaista karjalaista asiaa -jäsenseuralehden kesto- ja vuositilauksia. Ajankohtaista karjalaista asiaa -lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuran puheenjohtajalle ja sihteerille liitto lähettää kaksi kertaa vuodessa Ajankohtaista karjalaista asiaa -jäsenseuralehden ilmaisnumeron. Ajankohtaista karjalaista asiaa/Karjalan Kunnaat -jäsenlehti lähetetään kaikille henkilöjäsenille kaksi kertaa vuodessa.
Jäsenetuna seura voi myös halutessaan saada omat kotisivut liiton kotisivujen alle. Kotisivujen ylläpitoa varten tarvittavat tunnukset voi pyytää tiedottaja Saija Pelvakselta.
Karjalan Liitto laskuttaa vuosittain helmikuussa jäsenseuroja niistä jäsenistä, jotka maksavat seuran kautta liiton jäsenmaksun. Vuonna 2013 liiton jäsenmaksu on 10 euroa.
Laskutuksen perustana on seuroilta saadut jäsenyystiedot, mitkä seura on ilmoittanut liiton toimistoon määräpäivään mennessä. Marraskuussa 2012 lähetetyt jäsenlistat pyydettiin palauttamaan vuoden lopulla. Vuodenvaihteen jälkeen tulleet tiedot on huomioitu mahdollisuuksien mukaan. Liiton jäsenlasku lähetetään aina seuran rahastonhoitajalle, jos seura ei ole muuta ilmoittanut. Jos liiton toimistossa ei ole tietoa seuran rahastonhoitajasta, lähtee lasku seuran puheenjohtajalle.
Kaikissa jäsenyysasioissa voit ottaa yhteyttä kulttuuri- ja järjestösihteeri Anna Dantcheviin, osoitteeseen jasen@karjalanliitto.fi tai soittaa ma-to klo 9-11 numeroon 09-7288 1716.
Mikäli liiton jäsenyhteisö haluaa omat kotisivut liiton sivujen alle, tai muuten kaipaat apua niiden päivittämisessä, ota yhteyttä tiedottaja-kulttuurituottaja Saija Pelvakseen, saija.pelvas@karjalanliitto.fi, p. 09-7288 1715.
Ilmoita
oman jäsenseurasi tapahtumat Karjalan Liittoon osoitteeseen:
tapahtumat@karjalanliitto.fi.
Ne julkaistaan liiton verkkosivuilla Jäsenyhteisöjen tapahtumakalenterissa:
http://www.karjalanliitto.fi/index.phtml?s=1366
Viime vuoden toimintaseloste tulee palauttaa piirin aluevastaavalle tai piirin ilmoittamalle henkilölle 15.3.2013 mennessä. Lomake on tullut jäsenseuralehden mukana puheenjohtajille ja sihteereille. Palautusohjeet lomakkeessa, joka on tulostettavissa myös liiton verkkosivuilla, www.karjalanliitto.fi > Tiedotteet > Lomakkeet.
Sukuseurat ja pitäjäyhdistykset toimittavat toimintaselosteet suoraan Karjalan Liittoon. Pisteet merkitsee ja laskee yhteen yhdistys itse. Raportin tulee perustua yhdistyksen pöytäkirjoihin. Piiri tarkistaa toimintaselosteen ja pistelaskun oikeellisuuden. Pisteytyksen perusteena ovat seuratyön tuloksellisuuteen vaikuttavat tekijät, jotka määrittyvät Karjalan Liiton strategian perusteella. Yhteisen strategian tavoitteet ovat jäsenyhdistykset itse vahvistaneet liittokokouksessa vuonna 2011. Lisäpisteitä tulee jäsenmäärän kasvusta. Karjalan Liiton jäsenyhdistykset palkitaan sarjoittain. Palkitsemistilaisuus on huhtikuussa liittovaltuuston kokouksen yhteydessä.
Jäsenseurat voivat vuokrata Helsingissä sijaitsevan Karjalatalon kokous- ja juhlatiloja edulliseen jäsenhintaan. Nyt myös Karjala-kortilla saa alennettuun hintaan tiloja vuokralle esimerkiksi perhetapahtumiin, juhliin, muistotilaisuuksiin. Karjalatalon ekumeeninen kappeli uudistuu kevään aikana. Kysy lisää liiton toimistosta, p. (09) 7288 170, tilavaraus@karjalanliitto.fi
Karjalan Liitto myöntää piirakkamestarin arvonimen ansioituneille ja taitaville piirakantekijöille ja piirakanpaiston opettajille. Se myönnetään hakemuksesta Karjalan Liiton jäsenseurojen jäsenille.
Hakemus tulee tehdä kirjallisena liiton kotisivuilta tulostettavalle (www.karjalanliitto.fi > Tiedotteet > Lomakkeet) tai liitosta tilattavalle lomakkeelle. Hakemukseen liitetään myös puolto hakijan omalta piiriltä. Piiri toimittaa puollon suoraan liittoon. Arvonimen saajan tulee kuulua Karjalan Liittoon, myös hakijaseuran tulee olla Karjalan Liiton jäsenyhteisö. Arvonimi myönnetään numeroituina. Arvonimen tunnukseksi saajalle luovutetaan rintaan kiinnitettävä, nimellä varustettu tunnus sekä kunniakirja. Hakuaikaa on vuosittain helmikuun loppuun asti. Piirakkamestarin arvo maksaa 35 euroa. Kunniakirja uusitaan ja uusi kunniakirja lähetetään myös aiemmin piirakkamestarin arvonimen saaneille.
Karjalan Liiton urheilutoimikunta on uudistanut kortin ja se on tämän vuoden alusta lähtien käytössä koko vuoden. Liikuntasuorituksia voi kerätä 1.1.-31.12.2013. Kuntokortti lähetetään seuralle valmiiksi laskettuna kuntoilukauden päätyttyä 15.1.2014 mennessä. Seura toimittaa kaikkien seuralaisten kortit valmiiksi laskettuina omaan piiriinsä. Piiri toimittaa kaikki kortit seuroittain valmiiksi laskettuina Karjalan Liiton toimistoon 15.2.2014 mennessä. Evakkorallikortti lähetettiin kaikille henkilöjäsenille Ajankohtaista karjalaista asiaa/Karjalan Kunnaat -lehdessä. Uusitun kortin voi tulostaa myös Karjalan Liiton sivuilta www.karjalanliitto.fi > Tiedotteet > Lomakkeet.
Lauantaina 16.2.2013 klo 12.00 alkaen Vampulan Ulkoilumajan maastossa, Harjuntie 407, Säkylä. Hiihtotapa luisteluhiihto ja perinteinen.
Sarja ja matkat:
N/M 12, N/M 14; 3 KM
N/M 16, NYL, N35, N45, M60, M65; 5 KM
MYL, M35, M45, M55; 10 KM
N55, N60, N65, N/M70, N/M75, N/M80; 3KM
Huonon kelin sattuessa matkoihin voi tulla muutoksia.
Tiedustelut: 050-3602201 Liisa Koiranen tai liisa.koiranen@proagria.fi.
Osanottomaksut: alle 16-vuotiaat 10 euroa, muut 15 euroa/henkilö.
Ilmoittautumiset: 11.2.2013 mennessä, liisa.koiranen@proagria.fi, puh. 050-3602201 tai postitse Koskenpolku 30, 32610 VAMPULA.
Osanottomaksut maksettava ilm. yhteydessä Vampulan Urheilijat/Osuuspankki
FI73 5497 3620 0134 93. Rajoitetusti kilpailupaikalla klo 11 mennessä, jolloin korotetut osanottomaksut 15 ja 20 euroa. Tervetuloa Vampulaan hiihtämään!
Vampulan Karjalaiset ry ja Vampulan Urheilijat ry
Karjalaisuuden
ja Kalevalan päivän juhlaa vietetään torstaina 28.2.2013 klo 18 Karjalatalolla
Helsingissä, Käpylänkuja 1. Tilaisuudessa puhuu Karjalan Liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström. Musiikista
vastaavat Karelia-kuoro johtajanaan Arto
Joutsimäki ja Käpylän musiikkiopiston kamulinjan laulava lapsiryhmä
johtajanaan Veera Voima. Runoryhmä
Kanervat lausuu runoja. Tilaisuuden juontaa Tuula Hämäläinen. Ohjelman kesto on noin 1 tunti. Vapaa pääsy!
Tervetuloa!
Vuoden 2013 Karjalan Liiton valtakunnalliset hengelliset päivät järjestetään Jyväskylässä. Päivien teemana on hengellinen kasvatus.
Päivät alkavat lauantaina 9.3. kouluvirsien illalla klo 17 Kuokkalan kirkossa, sitä seuraa ortodoksinen vigilia klo 18 ja klo 19 alkava yhteinen iltatilaisuus, jonka aiheena on Sortavalassa toimineet opettaja- ja pappisseminaarit. Tapahtumassa tarjolla iltatee (6 euroa). Kuokkalan kirkolle siirtymistä varten kokoonnutaan ortodoksikirkon juhlasaliin klo 16 (Rajakatu 39).
Sunnuntain ohjelmassa on seppeleiden lasku klo 9.30 Taulumäen kirkonmäellä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille. Karjalainen messu luterilaisessa kirkossa ja liturgia ortodoksisessa kirkossa klo 10. Messussa saarnaa piispa Yrjö Sariola ja liturgian pitää arkkipiispa Leo. Päivätilaisuus on klo 13.00 alkaen ortodoksisen kirkon juhlasalissa. Lounasruokailu on klo 11.30 – 13 (14 €, sis. kahdet kahvit).
Tilaisuudessa kuullaan esitelmiä hengellisestä kasvatuksesta. Mukana ovat mm. arkkipiispa Leo, rovasti Marja-Leena Toivonen, opetustyön koordinaattori Sirpa Okulov, opetusneuvos Kalevi Virtanen ja kirkkoherra Auvo Naukkarinen. Ohjelmassa on myös viestikäärön siirtäminen seuraavan tilaisuuden järjestäjille. Tilaisuus päättyy matkaan siunaamiseen. Hengelliset päivät päättyvät noin klo 16.30 päätöskahveihin.
Tapahtuma paikkojen lähellä sijaitsee useita hyviä hotelleja. Mm. hotelli Cumulus (Väinönkatu 3, p. 014 653 211), Sokos-hotelli Aleksandra, (Hannikaisenkatu 35, p. 020 1234 642) ja paviljonkihotelli Solo (Lutakonaukio 10, p. 020 1234 645). Muutokset mahdollisia.
Päivät järjestävät Karjalan Liitto, Karjalaisseurojen Keski-Suomen piiri ja Jyväskylän seurakunnat.
Lisätietoja Karjalaisseurojen Keski-Suomen piiristä, Kari Leppänen, p. 040 5204 653.
Talvisodan päättymisen muistotilaisuus alkaa lauantaina 9.3. klo 18, jolloin on seppeleenlasku Karjalaan jääneiden vainajien muistopatsaalle Kemin kirkkopuistossa. Sunnuntaina 10.3. tilaisuuteen liittyvät jumalanpalvelukset Keminmaan kirkossa ja Kemin ortodoksikirkossa klo 10. Lounasruokailu klo 12 alkaen keskuskoulun ruokalassa. Muistotilaisuus järjestetään Keminmaan koulukeskuksen Vallenius-salissa (Rovaniementie 31) alkaen klo 14. Tilaisuudessa puhuu kansliapäällikkö Hannele Pokka. Karjalan Liiton tervehdyksen tuo liittohallituksen jäsen Ahti Pyörnilä. Ohjelmassa musiikkia, muistelmia ja Keminmaan kunnan tervehdys.Tilaisuus on kaikille avoin ja sen järjestävät Keminseudun Karjalaseura, Karjalan Liitto, Karjalaseurojen Pohjolan piiri ja paikalliset seurakunnat ja reserviläisjärjestöt.
Lisätietoja Eero Knuuti, p. 040 748 7313, eero.knuuti@suomi24.fi.
Viime syksynä alkaneen Evakkoäiti-muistomerkkihankkeen keruu on päässyt hyvää alkuun. Monet ovat jo osallistuneet ja laittaneet euroja keruutilille. Karjalan Liiton käynnistämään hankkeeseen tarvitaan kaikkien karjalaisten laajaa tukea.
Valtakunnalliseen keräykseen on syytä jokaisen karjalaisen yhteisön osallistua. Karjalaisseurat ja erilaiset yhteisöt voivat järjestää haastekilpailun siitä, kuka kerää suurimman summan muistomerkin rahoittamiseksi. Karjalan Liiton jäsenseurojen nimissä suoritettu tilitys tuo lisäpisteitä vuoden 2013 ja 2014 toimintakilpailuissa.
Myös
jokaisen yksittäisen karjalaisen toivotaan tukevan arvokasta asiaa. Seurojen
eri tilaisuuksissa on mahdollista järjestää lipaskeräyksiä. Seuran tulee nimetä
keräysvastaava, joka vastaa keräyksestä ja suorittaa tilityksen. Liitosta ei
ole saatavilla erillisiä keräyslippaita, mutta keräykseen liittyvät tiedot on
oltava esillä ja yli 50 eurolla keruuseen osallistuvilta kerätään nimet Karjala-lehdessä
tiedottamista varten. Ne jotka ovat lahjoittaneet yli 50 euroa ja jotka
haluavat, että heidän nimensä julkaistaan, voivat ilmoittaa siitä erikseen
Karjalan Liiton taloussihteerille: talous@karjalanliitto.fi.
Keräystilin numero: OKOYFIHH, FI84 5789 5420 0253 68.
Viite: 30009
Keräyslupa: Karjalan Liitto ry 2020/2012/3513
Keruuaika: 2.11.2012-31.10.2014
Luvan myöntäjä: Poliisihallitus 2.11.2012
Tuotto käytetään lyhentämättömänä muistomerkkihankkeeseen.
Karjalan Liiton naistoimikunta on valinnut vuoden 2014 käsityökilpailun aiheiksi kirjotun pöytäliinan ja puisen keittiötyökalun. Kilpailu käynnistyy helmikuun lopussa jatkuen vuoden loppuun. Kilpailutöiden tulee olla uusia ja tehty tähän kilpailuun. Kilpailutöitä voi tehdä vaikkapa opintopiirissä.
Kisan alustava sarjajako:
Kirjottu pöytäliina
A1 Iso pöydän kattava liina, vähimmäiskoko 80 x 90 cm tai halk. 140 cm.
A2 Muu pieni pöytäliina, tabletti tai kaitaliina.
Puinen keittiötyökalu
B1 Pienet puiset keittiövälineet: lastat, vispilät, härkimet, juustoalusta, kapustat, pulikat jne.
B2 Isohko, muu ruuanlaittoon liittyvä puutuote
Kilpailuaika:
28.2.2013 – 31.12.2013. Tulokset julkaistaan toukokuussa vuonna 2014.
14.2.2013 18-20 Ystävänpäivän lauluilta. Vetäjänä kanttori Riitta Hirvonen.
Karjalatalo,
Käpylänkuja 1, Helsinki. Kaikki kiinnostuneet tervetuloa mukaan laulamaan!
14.3.02013 klo 18-20 Karjalainen musiikki. Mukana mm. Reijo Pajamo ja Karoliina
Kantelinen.
Karjalatalo, Käpylänkuja 1, Helsinki. Tilaisuudet järjestävät Karjalan Liitto,
Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liitto ja OK-opintokeskus. Vapaa pääsy.
Karjalan Liiton sukututkija Jens Nilsson opastaa karjalaissukujen tutkimukseen liittyvissä kysymyksissä Karjalan Liiton kirjastossa Karjalatalon kolmannessa kerroksessa seuraavina lauantaina klo 10-13: 23.2., 23.3., 27.4. ja 25.5.2013. Puh. 040 173 1104, sukututkija@karjalanliitto.fi. Järj. Karjalan Liitto, Karjalaisten sukuyhteisöjen liitto ja OK-opintokeskus.
Karjalan Liiton kirjasto avoinna keskiviikkoisin klo 15-17.30. Kirjasto sijaitsee Karjalatalon kolmannessa kerroksessa, Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki. Muuna aikana kirjastoon käynti liiton toimiston kautta, 2. kerros. Kirjaston kirjoihin voi tutustua internetissä osoitteessa: kirjasto.karjalanliitto.fi esimerkiksi hakemalla kirjan tai kirjailijan nimellä.
Kurssilla käydään läpi sekä jäsenrekisterin että kotisivujen uusia piirteitä. Kurssi on tarkoitettu kertaukseksi jo aiemmin opittuun. Aika: Lauantaina 9.2.2013 klo 9:30–15:30
Paikka: Karjalatalo Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki, Takkahuone 4. krs.
Ruokailu- ja matkakustannuksista vastaavat osallistujat tai heidän seuransa.
Kouluttajan toimivat Eevaliisa Kurki ja Marja Toivonen. Tarkempia tietoja voi kysellä marja.toivonen@kolumbus.fi tai puh 040 721 6372.Toteutetaan yhteistyössä OK-opintokeskuksen kanssa. Ilmoittautumiset: toimisto@karjalanliitto.fi, puh. (09) 7288 170.
Paastoruokakurssilla opitaan valmistamaan erilaisia paastoruokia, jotka koostuvat pääasiassa kasviksista. Opettajina ovat Aira Viitaniemi ja Pirkko Siili. Kurssi on lauantaina 9.2.2013 klo 9-14 Karjalatalon Wärtsilä-salissa Helsingissä, Käpylänkuja 1, 3. krs. Kurssin hinta on 60 euroa, Karjala-kortilla 40 euroa. Sisältää opetuksen, raaka-aineet ja reseptit. Ilmoittautumiset 1.2.2013 mennessä Karjalan Liittoon: puh. (09) 7288 170, toimisto@karjalanliitto.fi. Ruokakurssille mahtuu kaksitoista henkeä. Kurssit järjestetään, jos ilmoittautuneita on riittävästi. Muutokset mahdollisia. Kurssit järjestetään yhteistyössä OK-opintokeskuksen kanssa.
Kurssien peruutusehdot:
Jos peruutus tapahtuu viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen, veloitamme järjestelykuluina 20 euroa/kurssipäivä.
2.-3.3.2013 Digikuvat ja valokuvat talteen ja Opastusta pitäjä- ja sukukirjan tekoon -kurssit (yhdessä tai erikseen)
2.-3.3.2013 Livvinkarjalan kurssi, alkeet
6.-7.4.2013
Livvinkarjalan kurssi, jatko
6.-7.4.2013 Karjalan kirjonta -käsityökurssi
6.7.2013 Piirakkakurssi
Varaa majoitus! Lisätietoja: Jouko Hämäläinen, p. 0400-251 834, jouko.hamalainen@noormarkkulainen.com
tai
Raimo Hannukainen, p. 044 578 7693, raimo.hannukainen@dnainternet.net
Lisätietoja: www.karjalanliitto.fi ja www.facebook.com/karjalaisetkesajuhlat
Karjalaisia kulttuuritapahtumia tulossa, katso Karjalan Liiton sivuilta, www.karjalanliitto.fi:
Karjalaisella
Näyttämöllä
Anton Tšehovin Kolme sisarta -näytelmän
ensi-ilta 16.2.2013 Karjalatalolla Helsingissä. Katso tarkemmin: http://www.karjalainennayttamo.fi/
Karelia-puhallinorkesterin
vuosikonsertti 10.2. Karjalatalolla Helsingissä. Katso tarkempia tietoja:
http://www.kareliaorkesteri.fi/fin/Ajankohtaista.php
Toiminnanjohtaja Satu Hallenberg, satu.hallenberg@karjalanliitto.fi
Tiedottaja, kulttuurituottaja Saija Pelvas, saija.pelvas@karjalanliitto.fi
Tiedottaja, kulttuurituottaja Mervi Piipponen, mervi.piipponen@karjalanliitto.fi
Kulttuuri- ja järjestösihteeri/jäsenasiat
Anna Dantchev, jasen@karjalanliitto.fi
Muut sähköpostiosoitteet:
Karjalatalon tilavaraukset: tilavaraus@karjalanliitto.fi
Yleiset asiat, kurssien ja tapahtumien ilmoittautumiset:
toimisto@karjalanliitto.fi
Laskuihin liittyvät asiat: talous@karjalanliitto.fi
Sukututkimukseen liittyvät asiat: sukututkija@karjalanliitto.fi
Jäsenyhteisöjen tapahtumailmoitukset: tapahtumat@karjalanliitto.fi
Kehotamme piirejä kannustamaan jäsenyhteisöjensä luottamushenkilöitä hankkimaan oman sähköpostiosoitteen. Muista myös ilmoittaa sähköpostiosoitteet ja muuttuneet yhteystiedot Karjalan Liittoon, jasen@karjalanliitto.fi! Karjalan Liiton uutiskirje lähetetään jäsenyhteisöjen puheenjohtajille ja sihteereille sekä aluevastaaville sähköpostitse. Osoitteet tehdään poimintana jäsenrekisteristä.
Uutiskirjeessä
kerrotaan ajankohtaisista asioista, joita pyydämme tarvittaessa välittämään
eteenpäin muille seuranne luottamushenkilöille ja jäsenistölle.
Katso lisätietoja Ajankohtaista karjalaista asiaa -järjestölehdestä ja Karjalan
Kunnaat -jäsenlehdestä ja Karjalan Liiton verkkosivuilta. Katso myös
Facebook-sivuja (Karjalan Liitto ry ja Karjalaiset kesäjuhlat).
Karjalan Liitto ry, Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki, p. (09) 7288 170,
toimisto@karjalanliitto.fi,
www.karjalanliitto.fi
www.facebook.com/karjalanliitto
www.facebook.com/karjalaisetkesajuhlat