Kaukila-Rahkola

 

Kaukila

 

Äyräpään Kaukilan kylän kerrotaan saaneen nimensä muinaissuomalaiselta Kaukolta, joka oli ”saarella asuva, uros niemen kainalossa” (Kalevala). Asiatietoa ja mielenkiintoista historiikkia tarjoavat teokset Muolaa ja Äyräpää sekä Kaksi Kannaksen kylää. Jälkimmäisessä Lauri Mäkelä kuljettaa lukijaa mukanaan kylän raitilla talosta toiseen tallentaen ja elävöittäen niiden historian asujineen: ainutlaatuinen, seikkaperäinen eikä vähääkään ikävystyttävä dokumentti! Unto Seppäsen, Kylikki Mäntylän ja Eeva Kilven karjalaiskuvauksissa tapaa samaa tuttua tunnelmaa ja elämänmenoa kuin muistojen Kaukilassa.

 

Kyläkokonaisuuden muodostaa kolme osaa: Keskikylä, Ylijärvi (Ylipuoli) etelässä vanhan Äyräpäänjärven lahden takana ja Harvakylä pohjoisessa lähellä rautatieasemaa. Revonmäen hiekkaharju, Pakojoki, kylän halki virtaava Hiijoki, Suurniitty ja Hätäsuo, jonka Lautsaareen muinoin paettiin vainolaista, antavat asumus- ja viljelysmaisemalle sen ainutlaatuisen oman ilmeen ja persoonallisuuden. Peltoa oli lähes 800 hehtaaria,minkä lisäksi kylän noin kuuteenkymmeneen viljelmään kuului suoalueita ja runsaasti metsää, osin hyväkasvuista ja huolella hoidettua. Merkityksellisillä paikoilla on kiehtovia nimiä ja omat tarinansa: Kujasuu, Kokkonummi, Kontsaaren kallio, Hevoskivenaho, Unikenkkuin haka ja levanranta, missä Eeva on jättänyt jalanjälkensä kallioon aikojen alussa, kun Eedenin puutarha ei ollut kaukana täältä.

 

Kaukiset ja Hätöset ovat kylän alkuperäiset asujat, vanhaa kannakselaista juurta, kuten myös Rahkosen suku. Poutiaiset, Moisanderit, Hotokat, Seppäset ja Vanhaset sekä lukuisat muut tulevat muualta luomaan yhteistä kotikylää. He raivaavat ja viljelevät maata, jalostavat karjaa ja kasvattavat hevosia, jotkut toimivat teollisuus- ja käsityöläisammateissa, kauppiaina, virkamiehinä. Täällä on rautatieasema, kaksi kauppaa, vapaapalokunta, mylly, sirkkelisaha, sementtivalimo ja paja. Lapset käyvät omaa kansakoulua.

 

Nuorisoseurantalo näyttämösaleineen, kirjastoineen ja ravintoloineen tarjoaa ennen talvisodassa tuhoutumistaan tilat niin nuorten kuin varttuneemmankin väen harrastus- ja yhdistystoiminnalle. Nuorisoseuran ensivaiheena on vuosisadan vaihteen tienoilla toiminut taloissa iltaisin kokoontunut Hämäräseura, joka julkaisi jopa omaa lehteä. Maakylän ihmisille ovat myös metsästys ja kalastus luonnostaan lankeavia harrastuksia, samoin käden taidot ja ympäristön vaaliminen. Ollaan paljolti omavaraisia. Äyräpään kirkkoon mennään sanan kuuloon; kunnanlääkäri, kätilö ja terveyssisar huolehtivat ruumiillisesta hyvinvuonnista. Evakkoon lähdettäessä Kaukila-Rahkolassa oli 450 asukasta.

 

Kaukilan ihminen on yleensä aikaansaapa, edistysmielinen, huumorintajuinen ja sanavalmis. Kujaristillä tuumailevista ja tarinoivista miehistä kohoaa muutamia huomattaviin yhteikunnallisiin tehtäviin: säätyvaltiopäivämiehiksi, pankinjohtajiksi, kunnan ukoksi. Emännät, tyttäret ja opettajat vaalivat kulttuuria niin marttoina kuin marioinakin: työtä, valistusta, kuorolaulua, runonlausuntaa, tanhua, näytelmäesityksiä. Täällä nähdään omia kujasia pitemmälle ja käydään Pietarin lisäksi muuallakin maailmassa, Amerikoissa asti, kokemuksia ja oppia saamassa. Tarinaniskijä, musikantti, ja kulkukauppias ansaitsevat arvon siinä missä ansioitunut martta tai vakaa suonraivaaja. Tarkka kyläyhteisö vartioi jäseniään joskus kiusauksiin asti, mutta tämä merkitsee myös turvaa: kurinalaisuutta, yhteisyyttä ja naapuriapua.

Lahjoitusmaatalonpoikien jälkikasvun pojat – muistettakoon myös tyttärin lottatyö – lähetevät käyskyn saadessaan rintamalle, missä Kaukilan uhri vapaan isänmaan puolesta on kaksitoista sankarivainajaa. Joku heistä kaatuu taistellen aivan kotitienoollaan, kun tulimyrsky pyyhkii kaiken entisen pois. Kyläläiset ovat hyvästelleet tutut talot ja vainiot, hoivatut pihat ja puutarhat, kotoiset huoneet ja paljon, paljon muuta. Matka on jo toisen kerran pidempi kuin Hätäsuolle – nyt elämän mittainen.

Kaukilalaiset perustivat uudet kotinsa Lahden seudulle, Nastolaan, Hollolaan, Lammille, Koskelle ja Kärkölään. Sopeutumisessa, sulautumisessa, raadannassa, uudelleenkouluttautumisessa, kotiinpaluun toivossa, toivon ja elämän vähittäisessä hiipumisessa, koko maata koskevassa rakennemuutoksessa syntyy yhtä monta sankaritarinaa kuin on ihmistäkin.

---

Rahkola

 

Aivan Kaukilan tuntumassa Lohikorven takana Viipurin suunnassa kohoaa pieni itsenäinen Rahkolan kylä, joka alunperin oli osa Kaukilaa. Se on saanut nimensä vanhalta perustajasuvultaan Rahkosilta. Viljavassa, taiten hoidetussa kylässä on parikymmentä kauniisti rakennettua taloa, ja sen yhteys Kaukilaan on yhä tiivis kuten hyvän sukulaisen tai naapurin ainakin. Rahkolasta lähtee evakkotielle 84 asukasta.

 

 

Teksti Leena Koponen, Äyräpään pitäjäseura ry:n julkaisusta
Äyräpää – muistojen kotiseutu. Kurikka 1997.

---